Pitkään Iivo Niskanen henkilökohtaisena suksihuoltajana toiminut Mika Venäläinen on päättänyt jäädä pois maajoukkueen suksihuollosta.

Kaudesta 2014-2015 Niskasen suksihuollon takuumiehenä toiminut Venäläinen kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa syiksi muun muassa työn raskauden, paineet, epäonnistumisen pelon sekä osin myös taloudellisen puolen.

– Onnen kyyneleitä on vuodatettu ja myös surun kyyneleitä ja kaikkea siltä väliltä. On ollut hienoa toimia hienojen urheilijoiden kanssa. Olen saanut tosi paljon tältä hommalta, eikä sitä kaikkea pysty edes sanoin kuvaamaan, Venäläinen kertoo.