”Kyynärpäästä tulee” – Justin Gaethje ei odota helppoa kamppailua UFC 249:ssä
Justin Gaethje lähtee haastajana lauantain ja sunnuntain välisen yön UEF 249:n yhteen pääotteluista Tony Fergusonia vastaan. Gaethje ennakoi tiukkaa ottelua, mutta vakuuttaa että lääkkeet Fergusonin kukistamiseen löytyvät.
Gaethje painottaa, että Fergusonia on vaikea ennakoita, sillä hänen ottelutyylissään on monta tuntematonta tekijää ja yllätyksiäkin saattaa tulla.
– Kyynärpäästä tulee. Olisin hölmö, jos lähtisin siihen mukaan ja kuvittelisin pääseväni pois ilman osumia. Yhdeksän kertaa kymmenestä niin ei tapahdu, Gaethje sanoi MMA Fighting -sivustolle.
Gaethje antoi kaikkineen tunnustusta vastustajalleen.
– Olemme nähneet kuinka häneen osuu, mutta emme ole koskaan nähneet häntä lyötynä. Tiedän että on vaikeaa löytää iskupaikka, mutta niitä ei tarvita kuin yksi. Minulla on taidot ja voima iskeä se.
– Tony on hyvin ainutlaatuinen taistelija ja tarvitaan aikaa ja kärsivällisyyttä, jotta selviää miten häntä vastaan voi onnistua.
UFC 249 ilta näytetään Viaplayn lisäksi Viasat Urheilu -kanavalla! Tapahtuma alkaa Suomen aikaan kello 5:00 sunnuntai aamuna ja se huipentuu kevytsarjan mestaruusotteluun. Selostamossa Jani Rajalin ja Aleksi Nurminen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Holmenkollenin kohuhiihtäjä rikkoi hiljaisuuden
- Sometähti koki brutaalin kohtalon – täysi teurastus häkissä
- Kehässä nähtiin todella ruma temppu – Immu raivostui kohutilanteesta
- Aki Manninen jäi jalkoihin – vaimon reaktio kertoo kaiken
- Kuuma yhteenotto maalissa hiihtäjien kesken – tuomaristo puuttui heti
- Suvi Minkkinen romahti – avautui rajuista paineista Ylelle
- IS: Jasmi Joensuu oli minuuttien päässä katastrofista – Arsi Ruuskanen pelasti
- Mette Baas hyytyi oudosti – asiantuntija tyrmää yhden väitteen Iltalehdelle
- IS: Pahasti loukkaantuneesta Inka Heneliuksesta pysäyttävä tieto
- Antti Aalto täräytti jälleen – ”Olosuhde ei ollut helpoin”
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- ”Hölynpölyä!” – joukkuekaveri tyrmää Johannes Kläbon puheet täysin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää