Lähes koronavapaa Ahvenanmaa muun Suomen edellä – urheilutoiminta jo miltei täydessä käynnissä
Kuva: Getty Images
Siinä missä Manner-Suomessa liikuntapaikkoja ollaan vasta vähitellen availemassa avoimempaan käyttöön, Ahvenanmaalla on jo jonkin aikaa urheiltu miltei normaalisti ja liikuntapaikkoja avautuu koko ajan mittavammin.
Ahvenanmaan maakuntahallinto päätti jo huhtikuun puolivälissä sallia harjoittelun ulkoliikuntapaikoilla. Tämä piti sisällään myös ohjattujen harjoitusten vetämisen.
Myös tennisseura Mariehamns Lawn-tennisklubb on harjoitellut ulkona 22. huhtikuuta lähtien.
– Yhteensä lapsia ja nuoria on suunnilleen 140, sellaisia jotka harjoittelevat viikoittain tennistä, seurajohtaja Peter Forsström kertoo Nya Ålandissa.
Nyt käytössä olevien neljän kentän lisäksi myös neljä massakenttää saadaan käyttöön jo lähipäivinä.
Ahvenanmaalla on urheilun ja liikunnan suhteen kaikkineen vähemmän rajoituksia kuin Manner-Suomessa. Tämän mahdollistaa teknisesti maakunnan itsehallinto ja tosiasiallisesti Ahvenanmaan erinomainen koronavirustilanne. Maakunnassa on todettu kaikkiaan 12 tartuntatapausta – kuolleita on 0, tehohoitoa vaatineita 0 ja yleensäkään sairaalahoitoa vaatineita niin ikään 0.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen uusi juoksutähti liekeissä – Veera Mattila paineli kauden kärkituloksen
- Kaisa Mäkäräinen katosi Suomesta – julkaisi yllätyskuvat ulkomailta
- Iivo Niskanen pyytää nyt apua suomalaisilta – suloinen video villitsi seuraajat
- Suomalaishiihtäjä meni kihloihin – julkaisi rakkauskuvat somessa
- Esapekka Lappi ajoi rajusti ulos – lähetti viestin kisan jälkeen
- Nyt jysähti! Miesten moukarissa nähtiin Suomen ennätys
- Suomalaisgolfari liekeissä Tanskassa – murskaava tulos nosti suomalaisen kärkeen
- Mäkihyppylegenda ajautui kriisiin – uran loppu nyt todellinen uhka
- Virolainen ampumahiihtokaunotar jakoi herkän päivityksen puolisostaan
- Ilona Mononen räjäytti pankin Brysselissä – suomalaislupaus juoksi hurjan ennätyksen
- Suomen yleisurheiluun nousee uusi nimi – Portugalista kovat lukemat
- Ilona Mononen räjäytti pankin Brysselissä – suomalaislupaus juoksi hurjan ennätyksen
- Topi Parviainen mykistyi Seppo Rädyn treenitarinoista – ”Ei semmoiseen pysty”
- Minna Kauppi teki yllättävän päätöksen – suuri muutos elämässä
- Ella Junnilan treeni päättyi tuskanhuutoon – nyt uusi päätös kisakaudesta
- Mäkihyppylegenda ajautui kriisiin – uran loppu nyt todellinen uhka
- Olympiamitalisti heräsi sairaalassa ilman muistoja – ”Olin kiitollinen, etten halvaantunut”
- Virolainen ampumahiihtokaunotar jakoi herkän päivityksen puolisostaan
- Entinen keihästähti teki rohkean ratkaisun – tarjoaa nyt aivan uusia palveluita
- Nyt jysähti! Miesten moukarissa nähtiin Suomen ennätys