Moninkertainen MM-mitalisti ja maansa vuoden urheilija siirtyi pornonäyttelijäksi – Paljastaa nyt syyt täyskäännökselleen
Kuva: Getty Images
Hollannissa Vuoden urheilija -palkinnon vuonna 2002 voittanut ex-telivoimistelija Verona van de Leur päätyi aikamoiseen alanvaihtoon.
34-vuotias paljastaa päätyneensä urheilu-uran jälkeen kodittomaksi, joutuneensa vankilaan ja alkaneensa pohtia siellä uutta uraa.
Hän kertoi uutta tietoa menneisyydestään ja itsemurha-aikeistaan CNN:n haastattelussa. Pahimmillaan uransa jälkeen hän oli niin epätoivoinen, että oli todella lähellä tehdä itsemurhan. Hän oli jo kävellyt rautatielle. – Kun juna meni ohi, en jostain syystä hypännytkään. En tiedä miksi. Itkin ja kävelin pois, van de Leur kertoi CNN:lle. – Perheeni hylkäsi minut, asuin kadulla. Minulla ei ollut rahaa, ei ruokaa. Ei mitään, minkä vuoksi elää. Hän istui kiristyksestä hieman yli kaksi kuukautta Nieuwersluisin naisvankilassa vuonna 2011. – Minulle tarjottiin siellä niin hyvä summa rahaa, etten voinut sanoa ei. Sen avulla saisin tulevaisuuden, josta haaveilin, van de Leur kertoo. Hän siirtyi webcam show -esiintyjäksi ja pornokohtausten parissa hurahti kahdeksan vuotta. Van de Leur jätti lopulta pornobisneksen vuoden 2019 lopussa. Hän on nykyään toimittaja. Nainen voitti vuoden 2002 MM-kisoissa hopeaa permannolla, kahmi EM-kisoista peräti viisi mitalia ja valittiin kotimaassaan vuoden naisurheilijaksi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana