Palloilusarjoja on kesken tai keskeytetty lopullisesti ja toisaalta myös vielä alkamatta ilman mitään tietoa mahdollisista päivämääristä. Amerikkalaisen jalkapallon NFL näyttää nyt rohkeaa esimerkkiä ja kertoo julkistavansa koko kauden 2020-21 otteluohjelman ensi viikolla.

NFL-kausi on määrä aloittaa täysin alkuperäisessä aikataulussa 10. syyskuuta ja päättää Super Bowliin 7. helmikuuta ensi vuonna.

– Suunnittelemme aloittavamme aikataulussa, NFL:n tiedottaja Brian McCarthy sanoi ESPN:n mukaan.

Kauden alun siirtämistä myöhemmäksi harkittiin, samoin otteluiden keskittämistä muutamalle puolueettomalle paikkakunnalle, mutta tietojen mukaan NFL on hylännyt molemmat suunnitelmat ja pyrkii viemään kauden läpin vain pienin muutoksin alkuperäiseen suunnitelmaan.