Seuratoiminta 31.5.2020 asti

Seurojen harjoitustoiminta järjestetään 31.5.2020 asti ulkoliikuntapaikoilla lähikontakteja välttäen. Harjoitustoiminnan tulee tapahtua alle 10 hengen ryhmissä. Kilpailuja tai muita avoimia yli 10 hengen yleisötilaisuudeksi muodostuvia tapahtumia ei saa järjestää 31.5.2020 asti.

Harjoitustoiminnassa on kiinnitettävä erityistä huomiota käsihygieniaan. Kädet on pestävä huolellisesti ennen ja jälkeen harjoituksen. Käsidesiä on suositeltavaa olla saatavilla harjoituksen aikana. Harjoituksiin ei saa tulla, jos henkilöllä on mitään sairastumiseen viittaavia oireita.

Aluehallintovirastojen päätökset 19.5.2020

Aluehallintovirastot ovat tehneet 19.5.2020 tartuntatautilain mukaiset päätökset, joilla kielletään kaikki yli 50 hengen sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset 30.6.2020 asti.

Enintään 500 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa on mahdollista järjestää erityisjärjestelyin niin, että ihmisten turvallisuus varmistetaan asiakasmäärien rajaamisella sekä turvaetäisyyksien ja hygieniaohjeistuksen avulla. Aluehallintovirastot ovat määränneet, että 50-500 hengen tilaisuuksissa noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön 14.5.2020 antamaa ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä.

Seurojen harjoitustoiminta 1.6.2020 alkaen

Valtioneuvoston periaatepäätöksen 6.5.2020 mukaisesti urheilukilpailut ja -sarjat voidaan käynnistää 1.6.2020 alkaen erityisjärjestelyin, mikä mahdollistaa lajin- ja pelinomaisen harjoittelun käynnistämisen ulko- ja sisäliikuntapaikoilla. Harjoittelun tulee tapahtua alle 50 hengen ryhmissä.

Harjoitustoiminnassa on kiinnitettävä erityistä huomiota käsihygieniaan. Kädet on pestävä huolellisesti ennen ja jälkeen harjoituksen. Käsidesiä on suositeltavaa olla saatavilla harjoituksen aikana. Harjoituksiin ei saa tulla, jos henkilöllä on mitään sairastumiseen viittaavia oireita.

Seurojen kilpailutoiminta ja yleisötilaisuudet (esimerkiksi urheilukilpailut) 1.6.2020 alkaen

Enintään 500 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa on mahdollista järjestää erityisjärjestelyin niin, että ihmisten turvallisuus varmistetaan asiakasmäärien rajaamisella sekä turvaetäisyyksien ja hygieniaohjeistuksen avulla. Aluehallintovirastot määräävät, että 50-500 hengen tilaisuuksissa noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön 14.5.2020 antamaa ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä.

Tartuntojen torjumiseksi tarpeettomia lähikontakteja tulee välttää yleisötilaisuuksissa:

  • Turvataan lähikontaktien välttämiseksi turvavälien ylläpitämisen mahdollisuus: osallistujamäärä rajataan siten, että henkilöiden väliin jää vähintään 1–2 m.
  • Tilanteissa, joissa saattaa syntyä jonoja, tulee osallistujia muistuttaa ja auttaa turvavälien pitämisessä. Turvavälien ylläpitoa voidaan varmistaa esimerkiksi riittävällä opastavalla henkilökunnalla, etäisyysopasteilla ja ehkäisemällä pitkien jonojen syntyä osallistujien saapumis- ja jakautumisjärjestelyin.

Oikeisiin käytäntöihin ohjaavaa tiedotusmateriaalia suositellaan jaettavaksi yleisötilaisuuksien järjestäjille ja osallistujille tietoisuuden lisäämiseksi. Oikein toteutettu yskimis- ja käsihygienia estää tartuntoja:

  • Tultaessa sisätilaan tai rajattuun ulkotilaan käytetään käsihuuhdetta. Käsihuuhdetta tulee olla helposti saatavilla.
  • Kädet pestään vedellä ja saippualla aina ennen ruokailua sekä aina aivastamisen tai yskimisen jälkeen tai kun kädet ovat näkyvästi likaiset. Kädet kuivataan kertakäyttöisiin paperisiin käsipyyhkeisiin. Jos käsienpesu ei ole mahdollista, käytetään käsihuuhdetta.
  • Aivastamisen tai yskimisen yhteydessä suun eteen laitetaan kertakäyttönenäliina, joka heitetään heti käytön jälkeen pois. Jos nenäliinaa ei ole saatavilla, suojataan suu kyynärtaipeella. Kädet pestään tämän jälkeen.
  • Maskia voi halutessaan käyttää ottaen huomioon siihen liittyvät ohjeet.

Yleisötilaisuuksiin ei saa tulla, jos henkilöllä on mitään sairastumiseen viittaavia oireita.

Liikunta

Suosittelemme kaikille suomalaisille omatoimista liikunnan ja urheilun harrastamista viranomaisten asettamat rajoitteet huomioiden.

Matkustaminen

Suomen kansalaisten ja Suomessa asuvien henkilöiden ulkomaille matkustamista ei toistaiseksi suositella.

Olympiakomitean toimintaohjeet lajien huippu-urheiluun koronavirusepidemian aikana

Koronavirusepidemian aikana urheilijoiden tulee noudattaa Suomen viranomaisten säädöksiä ja ohjeita (www.thl.fi). Tämän ohjeen tarkoitus on toimia apuvälineenä suunniteltaessa toimintaa huippu-urheilussa. Ohjeiden tavoitteena on myös auttaa urheilijaa ja urheilijan lähipiiriä pienentämään tartunnan riskiä sekä kantaa yhteiskunnallinen vastuu viruksen leviämisen estämiseksi. Yksilön vastuu on tavoitteen toteutumisessa ensisijaista, koska tärkeimmät tartunnan leviämistä vähentävät keinot ovat huolellinen hygienia sekä lähikontaktien välttäminen sairastuneiden ja terveiden välillä. Epidemian aikana tartuntojen jäljittäminen koronavirustestein on tärkeää. Nämä toimintaohjeet koskevat huippu-urheilijoiden lisäksi myös muita huippu-urheilun toimijoita, kuten valmentajia ja huoltajia. Eri lajit voivat tarkentaa ohjetta oman lajin erityispiirteiden huomioimiseksi.

1. Viruksen leviämistä rajoittavat toimenpiteet


Henkilökontaktien minimoiminen

  • Ryhmäharjoittelu toteutetaan pienryhmissä valtionneuvoston kokoontumisrajoitusten mukaisesti.
  • Ryhmäharjoittelu toteutetaan ensisijaisesti saman pienryhmän kanssa sekoittamatta ryhmiä.
  • Lähikontakteja vältetään.
  • Joukkueen kokouksissa suositaan etäyhteyksiä.
  • Matkustaessa vältetään julkista liikennettä. Harjoituksiin tullaan ensisijaisesti pyörällä, juosten tai omalla autolla.
  • Kotona asumista suositaan.
  • Leiriolosuhteissa majoitus ja ruokailut järjestetään lähi- ja henkilökontaktit minimoiden.
  • Jokainen joukkueen urheilija, valmentaja ja huoltaja sitoutuu arjessaan viruksen leviämistä ehkäiseviin toimenpiteisiin

Oireettomuus osallistumisen ehtona

  • Kun joukkueen jäsenellä on mitään infektio-oireita, hän pysyy kotona.
  • Vain oireettomat henkilöt osallistuvat harjoituksiin ja joukkueen yhteisiin tilaisuuksiin.
  • Leireille ja peli-/kilpailumatkoille laaditaan eristämis- ja kotiinkuljetussuunnitelma infektioepäilyä varten.

Koronavirustestaus

  • Koronavirusepidemian aikana hengitystieoireisten tulee hakeutua koronavirustestiin omaan terveyskeskukseen tai yksityiselle lääkäriasemalle.
  • Oireettomia henkilöitä ei koronavirustestata, koska tulosten tulkinta on epävarmaa.

Hygienia harjoitustiloissa

  • Harjoitustiloissa tulee suorittaa päivittäinen siivous ja säännöllinen tuuletus.
  • Kosketuspinnat (mm. oven kahvat) desinfioidaan säännöllisesti.
  • Suositaan omia harjoitusvälineitä.
  • Yhteiset harjoitusvälineet puhdistetaan desinfiointiliinoilla ennen ja jälkeen käytön.
  • Yhteisiä pukeutumis- ja suihkutiloja ei suositella käytettäväksi.
  • Kaikki harjoitustilojen käyttäjät sitoutuvat huolelliseen hygieniaan.

Tukipalvelujen käyttö

  • Taustahenkilöt kuten valmentajat, huoltajat, hierojat, fysioterapeutit ja lääkärit noudattavat toiminnan hygieniassa erityistä tarkkuutta tartuntojen välittämisen estämiseksi.
  • Tukipalvelut rajataan välttämättömiin toimenpiteisiin ja suositaan etäyhteyksiä.
  • Hoitopöydät ja -välineet desinfioidaan jokaisen käytön jälkeen.

Sairastumistilanne joukkueen matkalla

  • Urheilijat ja taustahenkilöt reagoivat herkästi infektio-oireisiin.
  • Sairastunut eristäytyy omaan huoneeseen. Mahdollinen huonekaveri siirtyy pois huoneesta.
  • Sairastunut ottaa yhteyden joukkueen johtoon ja lääkäriin puhelimella.
  • Tutkimustilanteessa sekä lääkäri että sairastunut käyttävät kasvomaskia ja hanskoja, joita varataan pieni määrä joukkueen lääkinnällisiin varusteisiin.
  • Jatkotoimenpiteet toteutetaan lääkärin ohjeiden sekä eristämis- ja kotiinkuljetussuunnitelman mukaisesti.
  • Koronavirusepäilyssä virustestaus tehdään ennen kotiinkuljetusta, jos omalla autolla liikkuminen ei ole mahdollista.
  • Sairastunut käyttää kasvomaskia kotimatkan aikana. Tartunnalle altistuvien määrä minimoidaan.

2. Suojautuminen tartunnalta


Henkilökohtaisen riskin arvio

  • Riskiryhmään kuuluvien tai riskiryhmän kanssa samassa taloudessa asuvien tulee käyttää ryhmäharjoitteluun osallistumisessa erityistä harkintaa.

Henkilökohtainen hygienia

  • Pese kätesi saippualla (20 s) säännöllisesti ja aina ennen harjoitusta ja sen jälkeen.
  • Käytä käsihuuhdetta silloin kun et voi pestä käsiäsi.
  • Yskäise ja aivasta olkavarteesi.
  • Jos sinun täytyy niistää tai sylkeä, tee se kertakäyttönenäliinaan ja pese kätesi.
  • Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta, ellet ole juuri pessyt käsiäsi.
  • Desinfioi mobiililaitteesi pinnat säännöllisesti.
  • Käytä vain omia pyyhkeitä ja juomapulloja sekä suosi omia harjoitteluvälineitä.
  • Vältä sairastuneita. Vaihda matkustaessa tarvittaessa istumapaikkaa.
  • Käytä kasvomaskia lentomatkoilla.
  • Kasvomaskia voi käyttää isoissa väkijoukoissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista. Kasvomaskisuositukset päivitetään viranomaisten päivitettyä kansalliset suositukset.

Lähi- ja henkilökontaktien välttäminen omassa arjessa

  • Huippu-urheilijat hyötyvät karanteenin kaltaisista olosuhteista.
  • Huippu-urheilijan ammattia harjoittaessa joissain lajeissa lähikontakteilta ei välty, joten muissa arjen tilanteissa henkilökontaktit pidetään minimissä ja lähikontakteja vältetään.
  • Harjoitteluolosuhteissa suositaan ulkotiloja.
  • Yhteydenpidossa yhteistyökumppaneihin ja julkisuuteen suositaan etäyhteyksiä.

Vastustuskyvyn tukeminen

  • Pidä arjen ja harjoittelun kokonaiskuormitus tasapainossa.
  • Huolehdi riittävästä palautumisesta ja unesta.
  • Rajoita elämän stressin lähteitä.
  • Huolehdi ruokavaliossasi energiasaannista ja ravintoaineiden monipuolisuudesta.

3. Toimintaohjeet urheilijalle, valmentajalle tai huoltajalle, jolla hengitystieinfektion oireita

  1. Eristä itsesi lähikontakteista kodin ulkopuolella, kunnes tiedät, sairastatko Covid-19-tautia.
  2. Täytä sähköinen oirekysely: http://www.omaolo.fi/. Täytä myös kyselyn lisätietoihin: laji, seura, joukkue. Tämä auttaa keräämään tietoa mahdollisista urheilussa tapahtuvien tartuntojen määrästä.
  3. Ota puhelimitse yhteys omaan terveyskeskukseen tai yksityiselle lääkäriasemalle, josta sinut ohjataan koronavirustestiin.
  4. Ilmoita sairastumisestasi joukkueen johdolle, joukkueen lääkärille ja henkilöille, joiden kanssa olet ollut lähikontaktissa edellisen vuorokauden aikana.
  5. Ilmoita koronavirustestin tuloksesta joukkueen johdolle ja joukkueen lääkärille.
  6. Jos koronavirustesti on positiivinen, alueesi tartuntataudeista vastaava lääkäri aloittaa tartuntaketjuselvityksen ja on yhteydessä tartunnalle altistuneisiin henkilöihin.
  7. Jos sinulla on varmistettu koronavirustauti, pysyttele kotona vähintään 14 vuorokauden ajan. Jos sinulla on oireita vielä 14. päivänä tai sen jälkeen, pysy kotona, kunnes olet ollut oireeton vähintään kaksi vuorokautta.
  8. Jos sinulla on muu kuin koronavirusinfektio, pysy kotona, kunnes olet ollut oireeton vähintään kaksi vuorokautta.
  9. Urheilija, raportoi oirekuvasi lääkärillesi säännöllisesti, kunnes olet palannut takaisin normaaliin harjoitteluun. Saat toimintaohjeita lääkäriltäsi taudinkuvasi mukaan.
  10. Malta levätä ja seurata lieväoireistakin taudinkuvaa. Älä aloita harjoittelua ennen kuin olet täysin oireeton. Toipumisvaiheessa voit ulkoilla vointisi salliessa etäisyydet säilyttäen.

Jos sinulla on oireita, jotka voisivat viitata koronavirusinfektioon (esim. hengitystieoireet, kuume, yskä, hengenahdistus, lihaskivut, väsymys, nuha, pahoinvointi, ripuli, haju- tai makuaistin menetys) pysy ehdottomasti kotona. Pelkästään oireiden perusteella ei voi päätellä, onko hengitystietulehduksen aiheuttaja koronavirus vai joku muu taudinaiheuttaja. Myös allergiaoireiden erottaminen infektiosta voi olla vaikeaa.

Joukkueen mahdollinen altistuminen ja karanteeni

  • Jos joukkueen jäsenellä ilmenee koronavirusinfektioon viittavia oireita, edellisen vuorokauden aikana lähikontaktissa olleet asettavat itsensä karanteeniin, kunnes testitulos on selvillä. Jos tulos on negatiivinen, altistuneiden karanteeni voidaan lopettaa.
  • Jos koronavirustesti on positiivinen, tartuntatautilain mukaisesti alueen tartuntataudeista vastaava lääkäri tekee epidemioiden selvitystä ja tartunnan jäljittämistä ja määrittää karanteeniin asetettavat henkilöt. Karanteeniaika on viruksen mahdollinen itämisaika.
  • Joukkueen altistumisriskiä voidaan vähentää minimoimalla lähikontakteja ja välttämällä pitkäaikaista yhdessäoloa suljetuissa tiloissa (esim. linja-auto).Lähde: Olympiakomitean tiedote