”Paras” kohtaa ”tulevan parhaan” – UFC:n todellinen superottelu McGregor vs Silva edessä

UFC-tähti Conor McGregor onnistui viime viikonloppuna herättämään melkoista suuttumusta lajin GOAT-listallaan eli kaikkien aikojen parhaiden listauksella. McGregor nosti itsensä yläpuolelle vain brasilialaisen Anderson Silvan. Nyt kaksikko on kohtaamassa historiallisessa ottelussa.
McGregor muisti toki mainita nousevansa itse pikapuoliin kaikkien aikojen ykköseksi, mutta Silva oli selkeästi listan ykköstilastaan otettu. Seurauksena oli McGregorin haastaminen ”kaikkien aikojen otteluun”.
– Kunnioitan suuresti sellaista suurta urheilijaa kuin Conor on ja uskon, että tämä superottelu olisi jotain historiallista koko lajille. Ei meillä kummallakaan ole mitään muuta todistettavaa, Silva totesi Instagramissa.
– Uskon että UFC (ja MMA) fanit haluaisivat nähdä tämän suuren taistelunäytöksen, omien kamppailutaitojeni testaaminen häntä vastaan olisi mahtavaa.
Kaksikko tulee hiukan eri painoluokista, sillä Silva on aiemmin otellut ennen keskisarjaa myös kevyessä raskaassa sarjassa, kun McGregor ei ole koskaan aiemmin otellut kuin kevyemmissä sarjoissa. Painoraja asettunee jonnekin välimaastoon ja McGregor vakuuttaa ottavansa haasteen vastaan.
– Hyväksyn, kuittasi ”The Notorius One” haasteen lyhyesti.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Frida Karlsson poseerasi hiihtomiehen kanssa – fanit villiintyivät
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Mahtikaaret voi unohtaa – Krista Tervolta karu päivitys
- Krista Pärmäkoski sai ikävän yllätyksen – ”Mulla on iso ongelma”
- Wilma Murto tiputti jymyuutisen – IL:ssä esitettiin ikävä epäily
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Eronnut Riitta-Liisa Roponen avautui – tämä asia selvisi nyt naiselle
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Hiihdon maailmantähti tylytti Iivo Niskasta: ”Rehellisesti sanottuna…”