Ravit
Jägersro
Tiistai 05.05. klo 20:30

Toiveet Suomen ravien alkamisesta kesäkuun alussa nousivat hallituksen eilisen tiedonannon jälkeen. Toivotaan, että tilanteet etenevät suotuisasti ja hevosvoimat pääsevät liikkeelle myös lahden tällä puolen. Siihen asti jännäämme Ruotsin raveja ja iskemme myös petsiä sisään ikävän karkoittamiseksi. Tiistaina kisaillaan Jägersrossa, jonne löytyi kaksi hyvää täkyä. Jägen ajoja vauhdittaa V64-pelissä oleva reilun 200 000 euron jackpot-lisä.

Lähtö 6: #5 Nanny McPhee

Nanny McPhee on vaihtanut alkuvuodesta taustavoimia ja kilpailee uusista käsistä nyt toista kertaa. Hienoravinen tamma on aina miellyttänyt silmää ja siinä on häivähdys luokkahevosesta, vaikkeivat statsit tätä näkemystä puoltaisikaan. Hevosen taulu on tällä hetkellä mennyt pelikuntoon, sillä voittoja ei ole viime aikoina irronnut.

Viimeksi Nanny McPhee aloitti Tyler Mifsudin tallista mallikkaasti. Huono lähtöpaikka tiesi jo lähtökohtaisesti vaikeaa juoksua. Viimeisen kierroksen etukaarteessa tamma karautti kiriin ja vaikkei lento riittänytkään aivan maaliviivalle asti, on suoritusta pidettävä tauon jälkeen hyvänä. Alustavassa pelijakaumassa Nanny McPhee on häkellyttävän unohdettu ja saa tähän sijatipsin – toivottavasti Mifsud selvittää volttilähdön karikot alussa.

Lähtö 8: #5 Tiffany Stars

Myös toinen tipsi on hieman unohdettu alustavissa pelivalinnoissa, mutta tammalähtöön osallistuvan Tiffany Starsin peliosuus voi kyllä nousta pelipäivänä. Tamma ei ole ollut aikaisemmin mikään leijona, mutta suhteellisen varma perusjuoksujen tekijä.

Viime aikoina virtaa tuntuu löytyneen enemmän: Åbyn keulavoiton perusteella lähtönopeutta on mukavasti. Halmstadissa tamman vauhdinjako oli kärjessä taistelleita valjakkoja järkevämpää ja hieno kiri kantoi kakkoseksi. Tähän starttiin Tiffany Stars lähtee alustavan tiedon mukaan ilman kaikkia kenkiä ja sekin puoltaa tammaa, joka saa sijatipsin.

LUNASTA TARJOUS

tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.

Lunasta in tervetulopaketti näin:

  1. Avaa pelitili TÄSTÄ.
  2. Tee talletus.
  3. Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.

LUNASTA TARJOUS