Siirtyy tehtävään vedonlyönnin puolelta – Suomen Hippoksen uusi toimitusjohtaja on selvillä
Kuva: Getty Images
Suomen Hippoksen toimitusjohtajaksi on nimitetty Sami Kauhanen, 48. Kauhanen siirtyy Hippokseen Veikkauksen vedonlyönnin liiketoimintaryhmän johtajan tehtävästä.
Suomen Hippoksen hallitus päätti keskiviikon kokouksessaan 27.5. nimittää Hippoksen uudeksi toimitusjohtajaksi Sami Kauhasen, 48. Kauhanen aloittaa tehtävässään 1.9.2020.
Kauhanen on koulutukseltaan upseeri ja tehnyt pitkän uran johtamisen sekä rahapelialan saralla. Hippokseen Kauhanen siirtyy Veikkauksen vedonlyönnin liiketoimintaryhmän johtajan tehtävistä. Veikkauksella Kauhanen on ehtinyt työskennellä lähes 10 vuotta, joista viimeiset viisi nykyisessä tehtävässään.
Ennen Veikkausta Kauhanen toimi muun muassa johtamistaidon konsulttina ja valmennusliiketoiminnan vetäjänä sekä hevospeleistä ennen peliyhtiöiden yhdistymistä vastanneen Fintoton myynti- ja yhteyspäällikkönä.
Vankan johtamis- ja rahapelitaustan lisäksi Kauhasella on pitkä käytännön kokemus hevosalalta. Kauhanen toimi 2000-luvun taitteessa kuusi vuotta ammattivalmentajana sekä -ohjastajana, ja tilastoista löytyy peräti 2 721 ohjastettua starttia.
– Hevoset ja raviurheilu ovat olleet kiinteä osa elämääni, ja pienen tauon jälkeen pääsen jälleen tekemään töitä tämän hienon alan ja urheilun parissa. Tulevaisuus tarjoaa paljon haasteita, mutta näen edessä myös paljon mahdollisuuksia. On erittäin hienoa päästä mukaan vaikuttamaan, Kauhanen odottaa innoissaan.
– Ala on joutunut totuttelemaan täysin uuteen tilanteeseen peliyhtiöiden yhdistymisen jälkeen ja se on tietenkin vaatinut sopeutumista. Olen aivan varma, että tulevaisuudessa hevosalan ihmisten vahva tahto auttaa löytämään yhteisen päämäärän, jonka saavuttamisen eteen olemme kaikki valmiita tekemään parhaamme.
Suomen Hippoksen vt. toimitusjohtajana toimii syyskuun alkuun saakka jalostusjohtaja Minna Mäenpää.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- EM-kisat tänään 13.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- Antti Sainion EM-urakka päättyi karuun välierään – finaalipaikka jäi hurjan rajan taakse
- Birminghamin EM-kisoissa karu näky: katsomot ammottavat tyhjyyttään
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Saksalaissprintterin EM-pronssi vaarassa – taustalla doping-epäily
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot