Skandaali Ruotsissa! Entinen huippu-urheilija ja tv-tähti jäänyt kiinni prostituoiduista bordelliratsiassa – Pidätettiin ja sai potkut
Kuva: Getty Images
Entinen nyrkkeilijä ja tv-kasvo Paolo Roberto on joutunut Ruotsissa keskelle skandaalia.
Muun muassa Ruotsin Tanssii tähtien kanssa -kisaan osallistunut kahden lapsen isä kertoi ruotsalaisen TV4:n haastattelussa ostaneensa seksiä Tukholmassa. Hän myönsi tapahtumat jäätyään kiinni poliisin järjestämässä bordelliratsiassa.
51-vuotias Roberto ja kymmenen muuta miestä pidätettiin. Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa seksin ostaminen on laitonta.
– Ostat seksiä, luultavasti sellaiselta naiselta, joka on jollain lailla siipirikkoinen… tai hän ei ole paikalla siksi, että se olisi kivaa. Se on ehdottomasti likaisin ja julmin asia, jonka toiselle ihmiselle voi tehdä, Roberto totesi Aftonbladetille ja kertoi tapauksen olleen hänelle ensimmäinen elämässään.
Expressen-lehti kertoo Roberton saaneen 50 päiväsakkoa seksin ostamisesta. Se tekee tv-tähden tuloilla yhteensä 25 000 kruunua, eli 2350 euroa sakkoa. Hän sai myös potkut lukemisen erityishäiriöstä, eli dysleksiasta, kärsivien ihmisten tukijärjestöstä.
Nyrkkeilyuransa Roberto lopetti uransa vuonna 2003. Hän voitti 33 ottelustaan 28.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Olympiavoittaja teki radikaalin päätöksen – tylyttää somekulttuuria
- Barcelonan supertähti Lamine Yamal löysi uuden rakkauden – mysteerinainen paljastui
- Janni Hussilta paljastus MM-rallin kulisseista – näin Portugalissa juhlitaan vappua
- Kisakentiltä suoraan studioon – Minja Korhosen uusi aluevaltaus
- ”Saatan lopettaa urani” – Lindsey Vonnin järkyttävä tilanne paljastui
- Wilma Heltelän kilpasisko kilpailukieltoon dopingrikkomuksesta
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä