Suomalainen yleisurheilija on hyvässä kunnossa – ”Olen keskittynyt juoksemiseen ja voimanhankintaan”
Kuva: Getty Images
Varkauden Kenttä-Veikkojen seiväshyppääjä Laura Ollikainen on hakenut harjoitteluunsa uusia virkkeitä Otto Kilven nopeus- ja voimaopeilla. Kilpi vastaa Jyväskylässä opiskelevan ja harjoittelevan Ollikaisen juoksu- ja voimavalmennuksesta. Valmennustiimissä ovat myös Jukka Ollikainen ja Vesa Rantanen.
Kilvellä on monipuolinen urheilutausta kansallisen kärkitason pituushyppääjänä ja aiturina. Kokemusta on karttunut rivakkaa tahtia myös valmentajana. Ollikaisen kanssa ei Kilven mukaan ollut tarvetta suuriin muutoksiin.
– Laura on, kuten seiväshyppääjät aika usein, kaikilta osin suhteellisen hyvässä kunnossa. Tekemistä on nopeuspuolella, varsinkin kun juostaan seipään kanssa. Juoksuasentoakin on vähän mietitty ja voimatasoja voi aina nostaa. Mitään yksittäistä isoa ongelmaa ei ole, Kilpi sanoo.
Ollikainen, 22, ylitti viime kesänä 430, mutta talven hallikausi jäi polvivamman kiusaamana torsoksi. Kauden paras tulos oli Tampereella Suomen hallimestaruuskilpailuiden pronssimitalitulos 407.
Hallikauden jälkeen Ollikainen on painottanut väkevästi ominaisuusharjoittelua. Eikä vähiten siksi, että kesän päätavoitteena olleet Pariisin EM-kilpailut peruutettiin.
– Haluan paneutua nyt ominaisuuksien kehittämiseen. En koe, että kesän kilpailuista kannattaa ottaa hirveästi paineita. Olen keskittynyt juoksemiseen ja voimanhankintaan, Ollikainen sanoo.
”Kisoja en vielä ajattele”
Ollikaisen kevään harjoittelu on edennyt ongelmitta, vaikkei hän koronaepidemian tuomien rajoitusten takia ole päässyt hyödyntämään Hipposhallia. – Onneksi lumet sulivat ja olen pystynyt tekemään juoksuvetoja radalla ja pururadoilla. Myös kuntosali on ollut käytössä, Ollikainen sanoo. Hyppyharjoittelu on toistaiseksi ollut vähäistä, mutta Ollikaista se ei huoleta. – Olen kevään aikana tehnyt kaksi hyppytreeniä patjalle. Jos kelit nyt paranevat, pääsen tekemään enemmän tekniikkaa. Oletan, että jos juoksu paranee ja tekniikka säilyy entisellään, pystyn kesällä tavoittelemaan ennätyksiä. – Kisoja en ajattele vielä. Niiden aika tulee ehkä kesä-heinäkuussa ja tuloskuntoa haetaan elokuulle. Lähde: UrheiluliittoLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kova päätös keskellä EM-kisoja – Ilona Mononen kertoo ratkaisustaan
- EM-kisat tänään 14.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Wilma Heltelä taisteli EM-hopeaa – kultamitali karkasi niukasti
- Riku Illukka teki historiaa Birminghamissa – sitten tuli karu tieto
- Silja Kososen tyttöystävä yllätti mestarin – tällainen lahja odotti
- Järjestäjiltä uskomaton sekoilu EM-kisoissa – tähtinimi joutui kärsijäksi
- IS: Tero Pitkämäki kuuli Oliver Helanderin shokkipuheet – reagoi heti
- Dramaattinen käänne keihäskarsinnassa – suomalainen viimeisenä finaaliin
- Suomen yleisurheilutähdeltä shokki-ilmoitus suorassa lähetyksessä – Ylen toimittajakin hämmästyi
- Hilla Uusimäki paljasti nyt karun totuuden – yksi asia jäi vaivaamaan
- EM-kisat tänään 13.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Riku Illukka teki historiaa Birminghamissa – sitten tuli karu tieto
- IS: Tero Pitkämäki kuuli Oliver Helanderin shokkipuheet – reagoi heti
- Silja Kososen tyttöystävä yllätti mestarin – tällainen lahja odotti
- Wilma Heltelä taisteli EM-hopeaa – kultamitali karkasi niukasti
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Suomen yleisurheilutähdeltä shokki-ilmoitus suorassa lähetyksessä – Ylen toimittajakin hämmästyi
- Dramaattinen käänne keihäskarsinnassa – suomalainen viimeisenä finaaliin
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Krista Tervon EM-ilta päättyi karulla tavalla – sitten suomalaiselta nähtiin koskettava ele