Suomen hiihtosuunnistusmaajoukkueelle uusi päävalmentaja – MM-kotikisat päätavoitteena
Kuva: Juha Tamminen
Tapani Partanen on valittu hiihtosuunnistuksen päävalmentajaksi. Nuorten maajoukkueen oto-valmentajana vuodesta 2015 toimineen Partasen sopimus on kaksivuotinen, ja hän toimii tehtävässä 50 % työsuhteessa 1.8. alkaen.
– Tapsa on kipparoinut nuorten maajoukkuetta hyvällä sykkeellä ja hienoin tuloksin, joten oli luontevaa tiedustella ensisijaisesti hänen kiinnostustaan luotsata hiihtosuunnistushuippuja kohti Kemin ja Keminmaan MM-kotikisoja 2022. Rekrytointiprosessi osoittautui helpoksi, kun mies vastasi kyllä, toteaa huippu-urheilupäällikkö Petteri Kähäri tyytyväisenä.
Tapani Partaselle hiihtosuunnistuksen päävalmentajaksi ryhtyminen oli luonteva valinta.
– Viiden vuoden aikana joukkue ja kuviot ovat tulleet tutuiksi. Urpalaisen Jarkko on tehnyt hyvää duunia, ja joukkueessa on hyvä henki. Tiimityö on tässä hommassa tärkeää, eikä suksihuollosta tarvitse murehtia, kun huoltopäällikkö Tervala jatkaa hommissa. Kotitiimin tuki on kuitenkin tärkein ja mahdollistaa lopulta tämän homman, miettii Partanen.
Maajoukkueen leiri- ja kisakalenteri muodostuu edellisvuosien tapaan, mutta tarvittaessa toimintaa mukautetaan, mikäli koronavirus asettaa toiminnalle rajoituksia.
– Alustava ajatus on aloittaa leiritys elokuussa, jos se on muutoin mahdollista. Joukkue on täynnä fyysisesti hyvällä tasolla olevia urheilijoita, joilla parhaat suoritukset ovat vielä edessä. Suorituksen hallintaa pyritään kehittämään kohti tulevien arvokisojen kisaviikkoja. Luvassa on lähestulkoon kahden vuoden MM-kotikisojen putki, kun ensi vuonna kisataan Viron Otepäässä ja 2022 kotimaassa, kertoo Partanen.
Hiihtosuunnistusmaajoukkueen avainhenkilöistä jatkaa ainakin huoltopäällikkö (oto) Mika Tervala, joten jatkuvuus on taattu näiltäkin osin. Muun valmennuksen ja suksihuollon henkilöstön sopimukset varmistunevat toukokuun aikana.
Lähde: Suunnistusliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Johanna Matintalo romahti – valmentaja reagoi heti
- Urheilupomolta rehellistä puhetta Ylellä – myönsi maastohiihdon todellisen ongelman
- Suomen olympiahaaveet sulivat viimeisillä kilometreillä – henkilökohtaiset mitalit jäivät haaveeksi
- Therese Johaug vihjasi paluusta – lähetti viestin Frida Karlssonille
- Täysi suksikaaos 50 kilometrillä – nappasi kilpailijan sukset
- Norjalaisten kultataistossa kuohui – Kläbo paljasti turhautumisensa
- Lindsey Vonn tyrmää syytökset itsekkyydestä – julkaisi napakan vastauksen
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Donald Trumpin olympiasuunnitelmiin muutos
- Hiihtomaajoukkueen jäsenten toiminta herätti ihmetystä Ylellä – HS ja IL saivat valmentajat kiinni
- Norjalaisten kultataistossa kuohui – Kläbo paljasti turhautumisensa
- Therese Johaug vihjasi paluusta – lähetti viestin Frida Karlssonille
- Hiihtomaajoukkueen jäsenten toiminta herätti ihmetystä Ylellä – HS ja IL saivat valmentajat kiinni
- Täysi suksikaaos 50 kilometrillä – nappasi kilpailijan sukset
- Olympiakomitealta karmea tieto Iivo Niskasesta
- MTV: Suvi Minkkinen puhuu nyt uransa jatkosta: ”Vähän alkoi mieli kääntyä”
- Suomen olympiahaaveet sulivat viimeisillä kilometreillä – henkilökohtaiset mitalit jäivät haaveeksi
- Lindsey Vonn tyrmää syytökset itsekkyydestä – julkaisi napakan vastauksen
- Suomen hiihtomaajoukkueessa uusi sairaustapaus
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset