Vuoden Liikuntapaikka 2020 -tunnustus myönnetään Lappeenrannan keilahalli-urheilutalolle tiistaina 12.5.2020. Tunnustuksen myöntäjän mukaan Lappeenrannan urheilutalo keilahalleineen tarjoaa uudistetut tilat useiden eri lajien sekä yli 40 eri seuran toiminnalle ja se on yksi maakunnan monipuolisimmista liikuntapaikoista.

Vuoden Liikuntapaikka -tunnustus myönnetään tänä vuonna jo 16. kerran. Voittajan valitsee vuosittain opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntapaikkarakentamisesta vastaava virkamies ja palkinnon lahjoittaa Tampereen Messut.

Liikuntatilojen laaja peruskorjaushanke valmistui viime vuoden joulukuussa ja kustansi kaikkiaan noin 13,4 miljoonaa euroa. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Lappeenrannan keilahalli-urheilutalon perusparannukseen 800 000 euron avustuksen kaksi vuotta sitten.

− Lappeenrannan keilahalli-urheilutalon peruskorjaushanke on hyvä esimerkki siitä, miten hyvällä suunnittelulla myös peruskorjaushankkeesta saadaan toimiva, energiatehokas ja esteetön kokonaisuus, rakennusneuvos Erja Metsäranta opetus- ja kulttuuriministeriöstä selventää syitä tunnustukselle.

Vuonna 1982 rakennetun liikuntapaikan peruskorjauksessa remontoitiin keilahalli, lajiharjoittelutilat sisäsoutualtaineen, voimistelusali, toimistot, palloiluhalli, yleisurheilun juoksurata sekä alimman kerroksen sisäampumarata. Ampumaradalla on jousiammunta-, ilmakivääri- ja 22 kaliiberin ampumaradat.

– Perusparannushanke onnistui hyvin perusteellisissa kuntotutkimuksissa, joiden avulla hankkeelle saatiin tarkka kustannusarvio ja hankesuunnitelma. Eri lajien urheiluseuroja ja muita urheilutalon käyttäjiä kuultiin puolestaan toiminnallista suunnitelmaa laadittaessa ja näin pystyttiin ottamaan huomioon myös heidän ehdotuksensa ja tarpeet, kertoo kaupungin liikuntapaikkarakentamisen hankesuunnittelija, projektijohtaja Ilkka Oksman.

Remontin myötä myös 8 500 neliömetrin kokoisen keilahalli-urheilutalon sähkönkulutus koki ympäristömyönteisen uudistuksen, kun talon katolle asetettiin kaikkiaan 229 aurinkopaneelia. Jatkossa osa urheilutalon vuotuisesta sähkönkulutuksesta korvataan aurinkosähköllä.

− Koska Lappeenranta haluaa olla edelläkävijä kestävässä kehityksessä, saimme myös urheilutaloon aurinkopaneelit tuottamaan kestävää energiaa talon käyttöön, Lappeenrannan kaupungin liikuntajohtaja Pasi Koistinen kertoo.

Lähde: Lappeenrannan kaupunki