Mäkihypyn maajoukkueita on täydennetty ja uusia valmentajasopimuksia solmittu Olympiakomitean talvilajien tukipäätösten jälkeen. Naisten maajoukkue jatkaa tutulla nelikolla Ossi-Pekka Vallan valmennuksessa.

Maajoukkueen valmennusryhmä vaihtuu, kun Kuopiossa akatemiavalmentajana osa-aikaisesti toiminut Kimmo Yliriesto siirtyy nuorten maajoukkueen ohjaksiin. Kuopion päivittäisvalmenuksesta uutena nuorten olympiavalmentajana (NOV) vastaa jatkossa Kimmo Savolainen. NOV-pestin mahdollistaa Hiihtoliiton, Puijon Hiihtoseuran ja Olympiakomitean yhteistyö. Savolainen palaa valmentamaan suomalaisia Italian yhdistetyn maajoukkueen mäkivalmentajan pestistä.

Kuluneen kauden jälkeen mäkihyppyvalmennuksessa puhalsivat uudet tuulet myös muutoin kuin vain tuoreiden valmentajien muodossa. Urheilijan polun askelmia kirkastettiin, jotta maajoukkueeseen tähtääville urheilijoille taataan laadukas valmennus ja kehittymisen polku myös päivittäisvalmennuksessa.

Joukkueiden valmennuksessa noudatetaan yhteistä linjaa.

”Uudistimme valmennusryhmiä niin, että se vahvistaa entisestään urheilijan polkua juniorista maajoukkuetasolle. Osa nuorten maajoukkueen urheilijoista oli viime kaudella yläkouluryhmässä (nyt Hopeasomparyhmä) ja nyt he ottavat seuraavan askeleen matkalla kohti maajoukkuetta ja maailman huippua. Nuorten maajoukkueen päätähtäimet ovat nuorten MM- ja PM-kilpailut ja niissä onnistuminen omalla hyvällä tasollaan”, kertoo nuorten maajoukkueen valmentaja Kimmo Yliriesto.

Hopeasompa-ryhmässä pureudutaan hyvän harjoittelun varmistamiseen vuoden jokaisena päivänä, niin leireillä kuin kotiharjoittelussakin.

”Hopeasompa-ryhmässä kaikki ovat yläkouluikäisiä ja ryhmän keskeisimpiä tehtäviä ovat muun muassa valmennuksen tehostaminen, urheilijaksi kasvun tukeminen sekä ohjaus menestyksekkääseen opiskelun ja urheilun yhdistäminen leirien yhteydessä”, jatkaa Yliriesto.

Mäkihypyn valmennusryhmät 2020-2021 (a-maajoukkueen lisäksi)

Naisten maajoukkue (4)
Susanna Forsström, Lahden Hiihtoseura
Julia Kykkänen, KL Ski Jumping Team
Jenny Rautionaho, Ounasvaaran Hiihtoseura
Julia Tervahartiala, Lahden Hiihtoseura

Valmentaja: Ossi-Pekka Valta

Nuorten maajoukkue (5)
Mico Ahonen, Lahden Hiihtoseura
Kasperi Valto, Lahden Hiihtoseura
Vilho Palosaari, Kuusamon Erä-Veikot
Tomas Kuisma, Puijon Hiihtoseura
Paavo Romppainen, Seinäjoen Hiihtoseura

Valmentaja: Kimmo Yliriesto

Hopeasompa-ryhmä (6)
Sofia Mattila, Jokilaakson Mäkiseura
Tuomas Kinnunen, Lahden Hiihtoseura
Tuomas Meis, Siilinjärven Ponnistus
Tomi Viljanen, Seinäjoen Hiihtoseura
Kaimar Vagul, Lahden Hiihtoseura
Aatu Ylimäki, Lapuan Virkiä

Valmentajat: Kimmo Yliriesto, Ossi-Pekka Valta, Olli Muotka

Lähde: Urheiluliitto