Serbialainen tennistähti Novak Djokovic on vahvistanut saaneensa koronavirustartunnan.

Djokovic järjesti Adria Tour -nimellä käydyn tenniskiertueen, johon osallistuneista pelaajista bulgarialainen Grigor Dimitrov ja kroatialainen Borna Coric antoivat jo aiemmin positiivisen koronanäytteen.

Jo viikonloppuna julkisuuteen tuli videoita, joissa tennistähdet viettävät aikaa yökerhossa vailla minkäänlaisia varotoimenpiteitä koronaviruksen leviämistä estääkseen.

Djokovic kertoi tiistaina julkaisemassaan tiedotteessa, että tauti on todettu sekä hänellä että hänen vaimollaan Jelena Djokovicilla. Perheen kahden lapsen koronatestit antoivat negatiiviset tulokset.

– Olen erittäin pahoillani jokaisesta yksittäisestä tartuntatapauksesta. Toivon, että se ei vaikeuta kenenkään terveystilannetta, ja että kaikki voivat hyvin, hän kertoi.