Ohhoh! – Maajoukkueen ykköspelaaja palaa Serie A:sta takaisin Suomeen
Kuva: Getty Images
Suomen tunnetuimpiin futsalpelaajiin kuuluva Jukka Kytölä, 31, palaa jyväskyläläiseen Kampuksen Dynamoon. Kytölä on solminut KaDyn kanssa kolmen vuoden sopimuksen, joka sisältää option lähteä ensimmäisen kauden jälkeen ulkomaille.
Jukka Kytölä on valittu Urheilutoimittajien liiton arvostetussa äänestyksessä jo kolmesti peräkkäin vuoden futsalpelaajaksi, ja hän on ollut viemässä suomalaista futsalia myös maailmankartalle. Kytölä edusti viime kaudella Italian Serie A -seura KAOS Mantovaa ja on Suomen nousukiidossa kohti MM-kisatavoitetta etenevän maajoukkueen avainpelaajia.
Kytölä oli ennen viimeisintä Italiaan lähtöään nostelemassa mestaruuspokaalia Dynamon ensimmäisenä mestaruusvuonna vuonna 2018, joten hän palaa Vasko Vujovićin tuttuun valmennukseen. Dynamo haluaa tarjota Kytölälle paluun Jyväskylään kolmivuotisella sopimuksella, mutta tarjoaa ylpeänä kansainvälisen tason pelaajalleen sopimukseen myös mahdollisuuden palata takaisin eurokentille ensi kauden jälkeen.
– On ollut hienoa seurata kahden kauden ajan Italiasta käsin KaDyn kehittymistä kentällä ja erityisesti seuraorganisaationa. Olen itse ollut KaDyn toiminnassa jollain tavalla mukana joka vuosi keväästä 2005 lähtien, joten paluu tänne ammattimaiseen ympäristöön on hyvin luonnollinen. KaDy ja Jyväskylä ovat Suomen-kotini, miettii Kytölä kotiin paluusta.
Lähde: Kampuksen Dynamon tiedote
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Alisa Vainion isä paljasti ajatuksensa hurjasta juoksusta – ”Sanattomaksi vetää”
- Emma Tainio joutui kisaturistin rooliin – avautuu nyt kokemuksesta
- IS: Mustafe Muuse teki kovan ratkaisun – ura saa uuden suunnan
- Ella Junnilalta paljastus EM-finaalin jälkeen – ”Olen tullut tähän niin vaikeasta tilanteesta”
- Ilona Mononen avautui EM-finaalin jälkeen – ”se tulee vielä”
- Tätä ei ole nähty EM-maratonilla – Alisa Vainio teki historiaa
- Aleksi Valavuori tylyttää Ylen kaksikkoa: ”Suomalainen selostusp*ska”
- Kultaa luvassa? EM-kisat tänään 16.8.2026: Aikataulu, tv-lähetykset, päivän suomalaiset
- Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – valmentajalta karu varoitus
- Tämä ratkaisi Suomen kohtalon viestissä – ”Nyt tuli sitten tällainen huonompi”
- Kultaa luvassa? EM-kisat tänään 16.8.2026: Aikataulu, tv-lähetykset, päivän suomalaiset
- Hiihtomaajoukkueen päävalmentajana toiminut Teemu Pasanen: uusi työ!
- Aleksi Valavuori tylyttää Ylen kaksikkoa: ”Suomalainen selostusp*ska”
- EM-kisat tänään 15.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- IL: Wilma Heltelä kertoo erikoisesta tilanteesta – mitali vietiin pois
- Selostajalegenda latasi suorat sanat Oliver Helanderista – ”Kyllä kannattaa…”
- Yle: Kova päätös keskellä EM-kisoja – Ilona Mononen kertoo ratkaisustaan
- Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – valmentajalta karu varoitus
- Tämä ratkaisi Suomen kohtalon viestissä – ”Nyt tuli sitten tällainen huonompi”
- IL: Veera Selänne teki kipeän ratkaisun – Teemu Selänne: ”Se oli viimeinen niitti”