Orjuuden aikainen tunnettu laulu hiljenemässä stadioneilla – vuosikymmenten perinne kielletään?
Kuva: Getty Images
”Swing Low, Sweet Chariot” on tuttu laulu ympäri maailman. Alun perin afroamerikkalainen kappale 1860-luvulta on kuulunut paitsi värilliseen kansanperinteeseen yleisemminkin vapauden ja uudistuksen puolestapuhujille aina Woodstockin festivaalia myöten.
Yhdysvalloissa, siis. Englannissa laulu toki tunnetaan muutenkin, mutta parhaiten rugbystadioneilta, jossa yleisö on laulanut sitä ainakin 1960-luvulta alkaen ja vuodesta 1987 se on ollut myös Englannin rugbymaajoukkueen enemmän tai vähemmän virallinen tunnuskappale, joka raikuu stadioneilla kymmenien tuhansien fanien suusta maajoukkueen pelatessa etenkin kotikentällään Twickenhamissa.
Nyt Black Lives Matter -kampanja uhkaa kuitenkin vakavasti katkaista perinteen. Etenkin Yhdysvalloista tulee voimakasta painetta laulun yksiselitteiseen kieltämiseen rugbyotteluissa. Perusteena on etenkin se, että laulavat katsojat eivät tiedä kappaleen juurten olevan Yhdysvaltain orjuudessa – ja toisaalta se, että useimmat rugbykatsojat Englannissa ovat keskiluokkaisia. Ja valkoisia.
Englannin Rugby Football Union on aiemmin ollut jokseenkin haluton ottamaan koko asiaan kantaa ja viitannut pitkään jatkuneeseen perinteeseen. Nyt paineen alla liitto on kuitenkin ilmaissut kantansa tarkemmin.
– RFU on ilmoittanut, että meidän on tehtävä enemmän moniarvoisuuden saavuttamiseksi ja olemme tiukasti vauhdittamassa muutosta ja tietoisuuden kasvattamista, RFU:n tiedote julisti.
– Laulu on ollut pitkään osa rugbykulttuuria ja sitä laulavat monet, jotka eivät ole tietoisia sen alkuperästä tai viittauksista. Käymme läpi tätä historiallista näkökulmaa ja omaa rooliamme opastaaksemme faneja tekemään tietoon pohjautuvia päätöksiä.
Moni taho on liputtanut vahvasti laulun kieltämisen puolesta, mutta eivät kaikki. Englannin krikettimaajoukkueen entinen kapteeni Michael Vaughan ei ollut uskoa lukemaansa uutisen nähtyään.
– Kertokaa ystävällisesti jos olen väärässä – mutta eihän tämä mitenkään voi olla oikein !!??
(jos upotus ei näy, klikkaa tästä)
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta
- Podcast: Sometähti paljasti intiimejä yksityiskohtia – avoin suhde puhuttaa
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!