Saako olympialaisissakin polvistua tai nostaa kätensä nyrkkiin palkintojenjaossa? – KOK ei enää tyrmää ajatusta
Kuva: Getty Images
Kansainvälinen olympiakomitea KOK on toistaiseksi noudattanut tiukkaa linjaa sen suhteen, että olympialaisissa ei sallita minkäänlaisia protesteja etenkään palkintojenjaon yhteydessä. Polvistuminen, käden nostaminen nyrkissä tai muuten protokollan noudattamatta jättäminen on johtanut sanktioihin.
Samaa käytäntöä ovat noudattaneet myös monet kansalliset liitot ja muut kisajärjestäjät, mutta nyt George Floydin murhan seurauksena nähdyt mielenilmaukset paitsi USA:ssa myös muualla maailmassa ovat saaneet ymmärrystä myös urheilujohdolta kansainvälistä jalkapalloliitto FIFA:a myöden.
KOK onkin nyt valmista tarkastelemaan omia sääntöjään yhdessä oman urheilijakomissionsa kanssa.
– KOK:n hallitus tukee urheilijakomission aloitetta tutkia erilaisia tapoja, joilla olympiaurheilijoilla olisi mahdollisuus näyttää tukensa omille periaatteilleen olympiaympäristössä, mukaan lukien olympiakisat, ja samalla kunnioittaa olympiahenkeä, KOK:n puheenjohtaja Thomas Bach sanoi CNN Sportsin mukaan.
– Kehys on nyt olemassa ja odotamme että urheilijakomissio ja itse urheilijat keskustelevat keskenään ja tuovat sitten selkeät ehdotukset päätettäviksi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon