Suomen maajoukkue palaa ”sorvin ääreen” – ”Täytyy käyttää jokainen hetki kehittääksemme pelaajia”

Ensi vuoden EM-kotikisoihin tähtäävä miesten lentopallomaajoukkue pääsee takaisin ”sorvin ääreen” tulevana tiistaina, kun päävalmentaja Joel Banksin kutsuma leiriryhmä kokoontuu Kuortaneen urheiluopistolle kymmeneksi päiväksi. Miesten EM-kisojen yksi lohkoista pelataan Tampereella syyskuussa 2021 ja tavallaan tulevat kaksi leiriä ovat maajoukkueelle oikea startti tätä tapahtumaa kohden.
Kuortaneen leiri on aikavälillä 1. – 10.7. eli ensi viikon keskiviikosta eteenpäin.
Päävalmentaja Banks valitsi Kuortanee leirille 19 pelaajaa, joista kuusi on vielä vailla maajoukkuedebyyttiään. Ns. kokeneemmasta kaartista mukana ovat yli sadan maaottelun maajoukkueeseen paluuta tekevä Niklas Seppänen, Tommi Siirilä, Sauli Sinkkonen sekä Lauri Kerminen.
– Idea on kutsua leireille myös uusia kasvoja, joihin haluan päästä tutustumaan paremmin. Esimerkiksi pelaajat kuten Peetu Mäkinen ja Elviss Krastins ovat pelaajia, jotka tunnen jo hyvin, eivät missään nimessä ole ryhmästä ulkona. Lisäksi esimerkiksi Eemi Tervaportti on seurajoukkueensa mukana ja joillakin on opiskeluasioita hoidettavana.
Miesten lentopallomaajoukkueen toinen leirijakso on 15.-25. heinäkuuta Salossa, jonne myös Viron maajoukkue on saapumassa sparraamaan osaksi aikaa miehiämme. Maajoukkue on saanut myös kutsun Puolaan turnaukseen, mutta sinne osallistuminen on vielä auki matkustus- ja terveysasioiden ollessa avoin.
– Salon leirille valitaan siis ryhmä Kuortaneen leirityksen jälkeen, sinne on tulossa myös muita pelaajia mitä tähän ensimmäiseen leiritykseen, Banks painottaa.
– Koronaviruksen takiahan maajoukkuekesä muutti muotoaan täydellisesti suunnitellusta. Nyt meidän täytyy maksimoida leirimme ja käyttää jokainen hetki kehittääksemme pelaajia yksilöinä sekä joukkueena, päävalmentaja Banks toteaa.
– Alkuperäinen suunnitelmamme oli pelata Euroopan Hopeisen liigan pelit ja treenata todella paljon yhdessä kesän aikana. Nyt olemme sen sijaan kietäneet fysiikkavalmentaja Tommi Pärmäkosken kanssa ympäri maata tapaamassa pelaajia, valmentajia ja seurajohtajia. Tämäkin on ollut tärkeä asia.
– Suomen Lentopalloliitto on huolehtinut kaikista terveysasioista erittäin tarkasti ja voimme turvallisin mielin aloittaa leirin, kun me kaikki osallistujat kannamme oman vastuumme tästäkin asiasta, Banks jatkaa.
Lähde: Lentopalloliitto
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Emma Tainio ällistytti muodonmuutoksellaan Ruotsi-ottelun alla – ”Niin upee”
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- Nooralotta Neziriltä katosi kisoista – nyt tuli karu paljastus: ”Aikamoinen shokki”
- Nainen varasti huomion Perttu Hyvärisen videolla – epäilys heräsi
- Ella Junnila poseerasi kiekkomiehen kanssa – kertoi ilouutisia
- Norjan hiihtotähteä syytetään poikkeuksellisesta huijauksesta – pääsi kuin koira veräjästä
- Se oli siinä? Reetta Hurske sai karun uutisen
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- ”Hullu saavutus” – suomalaisjuoksija Ruotsi-otteluun 11 vuoden tauon jälkeen
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
- Suomen hiihtonaisen maajoukkueleiri sai romanttisen käänteen
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- Suomen joukkue Ruotsi-otteluun valittiin – Lotta Harala ei voinut käsittää tätä tietoa
- Nooralotta Nezirin kuvaukset saivat yllätyskäänteen – ”Tehdään tästä pakaravideo”
- Hurjaa jälkeä: Kuulantyöntäjä Emilia Kangas murskasi ennätyksensä
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- Entinen treenikaveri laukoi IS:lle tylyä tekstiä Wilma Murrosta
- Suru-uutinen: Suomalainen olympiatähti on kuollut
- Ella Junnila poseerasi kiekkomiehen kanssa – kertoi ilouutisia