Therese Johaug ei ole tervetullut Tukholmaan juoksemaan – ”Anabolisista steroideista kiinnijääneet eivät kuulu kilpakentille”
Kuva: Getty Images
Maastohiihdon kuningatar Therese Johaug parantaa vauhtiaan myös juoksuradalla jatkuvasti ja juoksi torstaina uuden ennätyksensä 10 000 metrillä. Tukholmaan ja elokuun yleisurheilun timanttiliigan DN-gaalaan Johaug ei ole kuitenkaan tervetullut kuin korkeintaan katsojana, jos sellaisenakaan.
Johaugin torstainen aika 31.40 alitti viime vuoden MM-kisarajan ja on tämän kauden maailmanlistan kärkiaika, mutta suhtautuminen Tukholman timanttiliigan osakilpailuun osallistumisen suhteen on lievästikin sanoen nuivaa.
Johaug on jäänyt kiinni dopingista, mutta kärsinyt kilpailukieltonsa jo hyvän aikaa sitten. Norjassa kilpailemisen suhteen ei nähdä millään muotoa ongelmaa ja tuskin isommin muuallakaan. Paitsi naapurimaassa.
– Emme voi ottaa kantaa siihen miten norjalaiset toimivat, mutta me olemme yleisesti sellaisia vastaan, jotka ovat olleet kilpailukiellossa anabolisten steroidien takia ja katsomme, että he eivät kuulu kilpakentille. Näemme sen huonon mainoksena lajillemme, Tukholman DN-gaalan kilpailujohtaja Jan Kowalski sanoi SVT Sportille.
– Hän on vapaa kilpailemaan ja on kärsinyt rangaistuksensa. Järjestäjänä voi kuitenkin valita millaisen imagon omalle kisalleen haluaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Suvi Minkkinen vastasi pettymykseen – lausui rohkeat sanat Ylelle
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!