Tyson Furyn isäkin jo hurjana: ”Näytän lihavalta kuin sika, mutta Mike Tyson ei ole minua paremmassa kunnossa”

Mike Tysonin paluun ja etenkin tulevien vastustajien osalta on heitetty arvauksia villisti. Yksi haaste on jopa lennähtänyt maailmanmestari Tyson Furyn suuntaan. Nyt maailmanmestarin isä John Fury uhoaa olevansa paremmassa iskussa kuin ”Rauta-Mike”.
John Fury on itsekin heittänyt haasteen Tysonille ja vakuuttaa olevansa tosissaan. Linkki ainakin on olemassa, sillä hän nimesi poikansa Tysoniksi nimenomaan mestarinyrkkeilijän mukaan.
– Haluaisin lähteä yrittämään. Loppujen lopuksi nimesin poikani hänen mukaansa, joten se olisi hyvä juttu, John Fury sanoi Sun Sportsille.
– Yhden asian tiedän ja se on, ettei hän ole minua paremmassa kunnossa. Minulla on etulyöntiasema, koska on elänyt paremmin ja puhtaammin. Näytän lihavalta kuin sika, mutta pystyn juoksemaan 10 mailia tänään ilman mitään ongelmaa.
55-vuotias John Fury myöntää, että kehässä saattaisi kuitenkin tulla noutaja.
– Jos hän tyrmää minut, sitten hän tyrmää, mutta minä yritän tyrmätä hänet. Minulla on lisäksi poikani harjoituttamassa minua, paras poika maailmassa…
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa