”Urheilupaikat kauniimmiksi hedelmäpuilla” – historiallinen sopimus olympiakomitean ja ympäristöjärjestön kesken
Urheilulla ja liikunnalla on monia yhteiskunnallisesti merkittäviä arvoja, mutta vaikuttavuutta voidaan entisestäänkin laajentaa. Tämän osoittaa piskuinen Himalajan vuoristovaltio Bhutan, jonka olympiakomitea on solminut ainutlaatuisen sopimuksen maan ympäristöjärjestön kanssa.
Järjestöjen yhteisen lausuman mukaan tavoitteena on ”kaunistaa urheilupaikkoja” ja sopimuksen merkiksi Bhutanin olympiakomitean BOC:n ja Bhutanin ekologisen instituutin BES:n edustajat istuttivat kaksi hedelmäpuuta Johnny Strange Memorial Skate Parkiin Bebenassa.
Tavoitteena ei ole kuitenkaan pelkästään urheilupaikkojen koristaminen, vaan syvempi tähtäin on ekologisuudessa ja ympäristötietoisuuden lisäämisessä.
– BOC pyrkii jo nyt urheilun avulla tuomaan aktiivista elämäntapaa nuorille, mutta tämän yhteistyön kautta voimme rohkaista nuoria ihmisiä ajattelemaan myös luontoa, BES:n ohjelmajohtaja Pem Lama sanoi BSS:n mukaan.
– Uskomme että on tärkeää, ettemme tee vain rakennelmia, vaan tuomme myös vihreitä elementtejä asuinympäristöömme. Päätarkoituksemme on tuoda ihmiset lähemmäs ympäristöä ja haluamme tehdä sen istuttamalla hedelmäpuita.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uupuneet hiihtäjät ladulle – Falunin ohjelma saa kovaa kritiikkiä
- Kirosanat lensivät – Emil Liekari turhautui rajusti Viaplayn haastattelussa
- Falunin kaatuminen maksoi kovan hinnan – Jasmi Joensuulta paljastus
- Sivert Bakkenin kuolinsyyntutkinta venyy – syynä yllättävä este
- Emma Tainion kuvassa huomio kiinnittyi yhteen asiaan – ”Motivoi tätäkin urheilijaa”
- Nyt ei lupaa hyvää – Sami Jauhojärveltä synkkä tieto Jasmi Joensuusta Viaplayn tv-lähetyksessä
- Ruotsalaiset kikkailivat oudosti – tästä ei kerrottu muille
- Selityksiä? – Johannes Lamparter paljasti, miksi ei pystynyt vastaamaan Herolan kiriin
- Falunin kisaviikonloppu alkaa kohun keskellä – venäläiset takaisin lähtöviivalla
- Wilma Murto avasi suunsa – lähes kahden vuoden jälkeen kaikki on toisin
- Nyt ei lupaa hyvää – Sami Jauhojärveltä synkkä tieto Jasmi Joensuusta Viaplayn tv-lähetyksessä
- Ruotsalaiset kikkailivat oudosti – tästä ei kerrottu muille
- Draamaa, boikottiuhka ja kirivoitto – Falun jätti jäljen Pärmäkosken uraan
- Selityksiä? – Johannes Lamparter paljasti, miksi ei pystynyt vastaamaan Herolan kiriin
- Emma Tainion kuvassa huomio kiinnittyi yhteen asiaan – ”Motivoi tätäkin urheilijaa”
- Pitkä maajoukkueura päättyy – koskettava viesti faneille
- Nyt tuli vahvistettu tieto Elina Lampelasta – huolestuttava arvio piti paikkansa
- Nyt tuli suoraa puhetta – Iivo Niskasen tulevaisuudesta kova väite
- Falunin kisaviikonloppu alkaa kohun keskellä – venäläiset takaisin lähtöviivalla
- Huippulupaus sivuun Espoosta – kantapäävaiva katkaisi kauden