Jukka Keskisalo uuden äärellä – debyyttistartista kakkossija
Kesän 2020 yksi mukavimmista raviuutisista on ollut 3000 metrin estejuoksun Euroopan mestarin Jukka Keskisalon ajama raviohjastajalisenssi. Kyseessä on ns. harrastajalisenssi, jota ohjastaja voi päivittää ajan mittaan. Tiistaina koitti viimein Keskisalon ensistartti oikeassa ravilähdössä. Lieksan raveissa Keskisalolla oli ajokkina liperiläisen Hannu Malisen omistama ja valmentama 7-vuotias tamma Gear Lin.
Keskisalo itse on hämmästynyt asian herättämästä kiinnostuksesta, sillä ensistartissa on hänelle itselleen kyse lähinnä harrastuksen syvenemisestä. Keskisalo on aikaisempien haastattelujen mukaan tähän asti lähestynyt raveja pelipuoli ja hevosten kimppaomistaminen edellä.
Keskisalo on pitänyt ennen tiistain starttia täydellistä mediahiljaisuutta ja mies onkin kieltäytynyt järjestelmällisesti hänelle tehdyistä haastattelupyynnöistä. Suomiurheilu.comille on tihkunut debytantin lähipiiristä tietoa, että uran avauslähtö on aiheuttanut hieman kutkuttelua vatsanpohjassa. Tiedossa on, että Gear Lin on starttien alussa todella virtava tapaus ja sen pitäminen hallinnassa ei välttämättä ole helppo tehtävä. Starttipäivänä lisäjännitystä on saatu myös valmentajan kuljetusauton ongelmien myötä.
Keskisalo voitti pitkällä juoksu-urallaan Euroopan mestaruuden 3000 metrin esteissä vuonna 2006. Hän sijoittui vuoden 2014 EM-kisoissa vielä kuudenneksi, jonka jälkeen lopetti juoksu-uransa.
Avauslähdön analyysi
Gear Lin starttasi Lieksan ravien seitsemännessä lähdössä, joka oli tasoitusajo lämminverisille ravihevosille. Voittosummansa puolesta tamma oli asetettu 20 metrin takamatkalle, jonka ykkösradalta Keskisalon ohjastama valjakko aloitti. Keskisalo sai tammansa liikkeelle mallikkaasti ja tarjosi sisäradoilla hevoselle säästöreissun. Loppukurvissa kiritilat aukesivat optimaaliseen aikaan ja Gear Lin kiri hienosti lähdön kakkoseksi. Ajo oli kerrassaan viilipyttymäinen, eikä kokeneempikaan kuljettaja olisi sijoittunut lähdössä paremmin. Lähdön jälkeisessä haastattelussa Keskisalo vaikutti todella tyytyäiseltä illan antiin. Suomiurheilu.com toivottaa Jukan ohjastajauralle parasta mahdollista jatkoa!LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Armand Duplantis latasi suoran vastauksen Wilma Murrolle – ”Minua ei kiinnosta”
- Holmenkollenin kohuhiihtäjä rikkoi hiljaisuuden
- Sometähti koki brutaalin kohtalon – täysi teurastus häkissä
- Kehässä nähtiin todella ruma temppu – Immu raivostui kohutilanteesta
- Aki Manninen jäi jalkoihin – vaimon reaktio kertoo kaiken
- Kuuma yhteenotto maalissa hiihtäjien kesken – tuomaristo puuttui heti
- Suvi Minkkinen romahti – avautui rajuista paineista Ylelle
- IS: Jasmi Joensuu oli minuuttien päässä katastrofista – Arsi Ruuskanen pelasti
- Mette Baas hyytyi oudosti – asiantuntija tyrmää yhden väitteen Iltalehdelle
- IS: Pahasti loukkaantuneesta Inka Heneliuksesta pysäyttävä tieto
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- IS: Pahasti loukkaantuneesta Inka Heneliuksesta pysäyttävä tieto
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- Antti Aalto täräytti jälleen – ”Olosuhde ei ollut helpoin”
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Wilma Murto lipsui kerran päätöksestään – syy paljastaa paljon
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus