Ohhoh! – Suomen Urheiluliiton valmennusjohtaja jättää tehtävänsä
Kuva: Getty Images
Kari Niemi-Nikkola jättää Suomen Urheiluliiton (SUL) valmennusjohtajan työt lokakuun lopussa ja palaa opetus- ja kulttuuriministeriöön, josta hän on ollut virkavapaalla. SUL tarjosi Niemi-Nikkolalle jatkopestiä, mutta hän päätti palata ministeriöön.
– Päätökseen ei liity dramatiikkaa. Totesin, että ne tavoitteet, jotka tälle työperiodille oli asetettu, ovat jokseenkin toteutuneet, Niemi-Nikkola sanoo.
Valmennusjohtajan työt Niemi-Nikkola aloitti viime vuoden tammikuussa. Silloin hän näki, että liiton valmennusorganisaatiossa oli tarvetta keskittämiselle, roolien selkeyttämiselle ja sen katsomiselle, kuka on paras missäkin,ja mistä saadaan kustannustehokkuutta.
Nyt tehtävän jättäessään Niemi-Nikkola kokee edenneensä tavoitteiden suunnassa.
– Valmennuksen organisaatiota on uudistettu ja selkeytetty,ja se alkaa myös näkyä. Organisaatiossa toimivat ihmiset hahmottavat roolinsa nyt paremmin ja ovat myös tyytyväisempiä niihin. Sama tilanne on myös pääsidosryhmien ja -toimijoiden osalta, Niemi-Nikkola sanoo.
– Valmennuksen tukien ja niiden seurannan periaatteita on kirkastettu. Urheilijat ja valmentajat ovat niihin aiempaa tyytyväisempiä. Toiminnan ilmapiiri valmennuksessa on myönteinen ja viestintä ja vuorovaikutus toimivatnyt paremmin.
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yle: Teemu Pasanen rikkoo hiljaisuuden – suora vastaus Perttu Hyvärisen rajuun väitteeseen
- Olympialaisten rakennustyöt rajusti myöhässä
- Kerttu Niskaselta raju paljastus Ylelle: ”Sanoin siinä jo ääneen, että olympialaiset olivat tässä”
- Presidentti Alexander Stubb lähtee olympialaisiin
- Hilla Niemelän somepostaus – somekansa riensi kommentoimaan
- Yle: Aino-Kaisa Saariselta koruton väite Johannes Kläbostä – ”Hänen ainoa akilleen kantapäänsä”
- Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
- Voitelupäällikkö kertoo Ylelle – ”Lähes jokaisella suomalaishiihtäjällä on olympialaisissa mukana uusia kohusuksia
- Krista Pärmäkoski saa huiman kunniatehtävän olympialaisissa – vierellä yllättävä Leijonat-pelaaja!
- Iivo Niskasen kilpakumppanilla mahdollisuus tehdä historiaa
- Ristomatti Hakolalta karmea hyytyminen olympialaisten alla
- Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
- Yle: Nyt jyrähti Perttu Hyvärinen – raju väite kulissipelistä!
- IS: Olympiavoittaja lausui suoran mielipiteen Krista Pärmäkoskesta – ”Suomen hiihto ei ole ihan niin hyvässä tilassa”
- Olympialaisten selostajat 2026 – televisio ja radio
- Sami Jauhojärvi avautui Iivo Niskasesta: ”Se harmittaa minua”
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- Tanja Poutiaisen entinen kilpakumppani on kuollut
- Rallit-sivusto: Kalle Rovanperä lähti kisoista
- Krista Pärmäkoski saa huiman kunniatehtävän olympialaisissa – vierellä yllättävä Leijonat-pelaaja!