Superviikonloppu tulossa – Suomen Cup uudistuu!

Lentopallon Suomen Cup on hakenut viime vuosina muotoaan, kuten käytännössä kaikkien muiden palloilulajien cupkilpailutkin. Tulevalla kaudella cup-kisat huipentuvat Tampereella Kauppi Sports Centerissä järjestettävään Superviikonloppuun, johon liittyy Suomen Cupin Final Four -pelien lisäksi paljon muutakin 29.-31. tammikuuta 2011.
Tarkemmin itse VaLePan ja Lentopalloliiton yhdessä järjestämästä Superviikonlopusta tiedotetaan myöhemmin, mutta se tulee pitämään sisällään miesten ja naisten Suomen Cupin välierät sekä finaalit, Nuorten Suomen Cupin B-ikäisten osalta, ison junioriturnauksen, valmentajaseminaareja, seurapäivän sekä muita lajiin liittyviä tapaamisia.
Itse Teknikum Suomen Cupin pelisysteemi uudistuu melko radikaalisti. Mukaan pääsee tällä kertaa vain Mestaruusliigan kymmenen ja 1-sarjan 12 joukkuetta molemmissa sukupuolissa.
1. kierroksella kohtaavat kuudessa otteluparissa tusina 1-sarjajoukkueita, jotka pelaavat sarjaottelunsa yhteydessä paikasta 2. kierrokselle cupissa. Otteluparit muodostetaan viime kauden sijoitusten perusteella ja ne pelataan syys-lokakuun aikana.
2. kierroksella aloittavat Mestaruusliigan 10 joukkuetta muodostaen viisi otteluparia viime kauden sijoitusten perusteella. 1-sarjan avauskierrokselta jatkoon päässeet joukkueet muodostavat loput kolme otteluparia tällä kierroksella. Mestaruusliigajoukkueiden cup-ottelut ovat myös samalla liigaotteluita ja sama käytäntö tarvittaessa myös kierroksen 1-sarjajoukkueiden kamppailuissa.
Puolivälierissä on näin jäljellä neljässä otteluparissa yksi liigajoukkueiden kohtaaminen sekä kolme liigajoukkueen ja 1-sarjajoukkueen välistä ottelua. Näiden otteluiden voittajat selviävät Tampereen Final Four -turnaukseen.
Teknikum Suomen Cupin Final Four -turnauksessa naisten välierät pelataan perjantaina 29.1. ja miesten lauantaina 30.1. Naisten finaali on lauantaina ja miesten sunnuntaina 31.1.
Lähde: Lentopalloliitto
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Mari Eder teki uuden aluevaltauksen – Kaisa Mäkäräisellä on näppinsä pelissä
- Miss Suomi -tittelin tavoittelu alkaa – Lotta Harala sai riemastuttavia uutisia
- Wilma Murto ällistyi yleisurheilumiehen jäätävästä tempusta – reagoi välittömästi
- Paljastus: Johannes Kläbo tekee posketonta tiliä
- HS: Legenda katsoi hetken Eva Wahlströmin nyrkkeilemistä – antoi saman tien brutaalin tuomion
- Yksi on poissa: Hiihtoliitto jakoi traagisen uutisen
- Kaiken piti olla kunnossa: Ikävä tieto Ronnie O’Sullivanin tilasta
- Emma Tainio ällistytti muodonmuutoksellaan Ruotsi-ottelun alla – ”Niin upee”
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
- Suomen hiihtonaisen maajoukkueleiri sai romanttisen käänteen
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- Emma Tainio ällistytti muodonmuutoksellaan Ruotsi-ottelun alla – ”Niin upee”
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- Kaiken piti olla kunnossa: Ikävä tieto Ronnie O’Sullivanin tilasta
- Suomen joukkue Ruotsi-otteluun valittiin – Lotta Harala ei voinut käsittää tätä tietoa
- Hurjaa jälkeä: Kuulantyöntäjä Emilia Kangas murskasi ennätyksensä
- Nooralotta Nezirin kuvaukset saivat yllätyskäänteen – ”Tehdään tästä pakaravideo”
- Ella Junnila poseerasi kiekkomiehen kanssa – kertoi ilouutisia