Urheiluvaikuttaja Aleksi Valavuori lähti kovin tavottein debyyttikilpailuunsa – kiri lopulta 58:nneksi
Kuva: Getty Images
Koronan vuoksi kolme kuukautta viivästetty Inov-8 Trail Cup starttasi tiistai-iltana Kauppi Sports Centerillä Tampereella.
Tihkusateen kastelemat liukkaat polut parhaiten hallitsivat sekä miesten että naisten sarjoissa ensikertalaiset Pyry Willman ja Mira Tuominen. Vakuuttavasti debytoineet voittajat karistivat kovimmat haastajansa jo hyvissä ajoin matkan aikana ja saivat loppumatkasta nauttia raikkaan lämpimästä kesäillasta ilman vaaraa voiton karkaamisesta. Lähimmäksi pääsivät Trail Cupin kestomenestyjät Ari-Pekka Lassila ja Milla Hirvonen, jotka kumpainenkin hävisivät voittajille 45 sekuntia. Palkintokorokkeen täydensivät nuoret tulevaisuuden polkujuoksunimet Oliver Alajoutsi ja Hilla Niemelä.
Voittajien lisäksi vahvan debyytin polkujuoksuympyröihin teki myös urheiluvaikuttaja ja talk show -isäntä Aleksi Valavuori, joka heikkona hetkenään meni sunnuntain Valavuori Live -ohjelmassaan lupautumaan mukaan lähtöviivalle. Kovin tavoittein matkaan lähtenyt Valavuori pystyi vastoinkäymisistä huolimatta kiristämään viimeiselle kilometrille vauhtiaan kirien lopulta 58:nneksi.
Toistasataa osanottajaa paikalle houkutellut Inov-8 Trail Cupin avaustapahtuma polkaisi käyntiin sarjan seitsemännen vuosikerran. Perinteikäs matalan kynnyksen polkujuoksusarja jatkuu ensi tiistaina Hervannan Suolijärvellä noname-stagen merkeissä.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet