Bostonin maratonin pommimiehen kuolemantuomio kumottu – ”Hän viettää kuitenkin loppuelämänsä vankilassa”
Kuva: Getty Images
Legendaarisen Bostonin maratonin yksi synkimmistä luvuista kirjoitettiin vuonna 2013, kun lähellä maalia räjähtänyt pommi tappio kolme ihmistä ja yli 260 loukkaantui. Syylliseksi nopeasti todettu Dzhokhar Tsarnaev tuomittiin kuolemaan, mutta tuomio on nyt kumottu.
Kirgisialais-amerikkalainen Tsarnaev, jonka juuret ovat Tshetseniassa sai kuolemantuomion oikeudenkäynnissä vuonna 2015, mutta tuomio on nyt kumottu bostonilaisessa vetoomustuomioistuimessa. Päätöksen mukaan asiassa on käytävä uusi oikeudenkäynti rangaistuksen määrittämiseksi.
Suurta helpotusta Tsarnaevin on kuitenkaan turha odottaa.
– Hän viettää elämänsä loput päivät lukittuna vankilaan ja ainoa avoin asia on se, kuoleeko hän teloitettuna, tuomarien päätöksessä kerrottiin.
Tuomari Ojetta Rogeriee Thompsonin mukaan uusi oikeudenkäynti on kuitenkin tarpeen, koska alkuperäisessä oikeudenkäynnissä osa valamiehistöstä oli selkeästi tehnyt päätöksensä syyllisyydestä jo ennen tapauksen käsittelyä oikeudessa.
LUE MYÖS:
- Reetta Hurske paljasti – nämä läheisen pysäyttävät sanat muuttivat kaiken
- Mitä ihmettä? Teemu Selänteen golfkaveri herättää raivoa hiihdon maailmancupissa
- Kerttu Niskanen romahti – neljän sanan viesti ei jätä mitään epäselväksi
- Suvi Minkkinen sanoi IL:lle ääneen huiman tavoitteensa
- Eva Wahlströmiltä suoraa puhetta: ”Seksi sen kun paranee”
- Ex-hiihtotähti laukoi Iltalehdessä kylmän kommentin Kerttu Niskasesta
- Iso päätös! Yleisurheilun superlupaus Ella Mikkolalta paljastus lapsuudestaan
- Iivo Niskanen kohtasi ”Puolan miehen” ladulla – ikävä totuus valkeni miehelle samalla sekunnilla
- Dorothea Wierer romahti – nyt saatiin murheellinen tieto
- Hiihtäjä Anne Kyllönen koki tylyn kohtalon
- Aleksandr Bolshunov ylitti taas rajan – hiihtotähden käytös pöyristyttää Venäjällä
- Kilpasisko ällistyi Suvi Minkkisen touhusta – ei ollut uskoa silmiään
- Iivo Niskanen kohtasi ”Puolan miehen” ladulla – ikävä totuus valkeni miehelle samalla sekunnilla
- Hiihtäjä Anne Kyllönen koki tylyn kohtalon
- Iso päätös! Yleisurheilun superlupaus Ella Mikkolalta paljastus lapsuudestaan
- IS: Alisa Vainio sai tilastogurun ällistymään: ”Ei vain ole mahdollista”
- Dorothea Wierer romahti – nyt saatiin murheellinen tieto
- Jasmi Joensuu teki asioita selväksi Norjassa
- Karu fakta Suvi Minkkisestä paljastui – asiantuntija lausui saman tien brutaalit sanat Ylelle
- Robert Helenius avasi suunsa – teki selväksi asioita Suomesta