Paljastiko Hollywood-kaunotar NFL-supertähden olevan homoseksuaali? – Surkea seksissä ja aina pimeässä

NFL-joukkue Green Bay Packersin pelinrakentaja Aaron Rodgersin entinen tyttöystävä, Hollywood-näyttelijätär Olivia Munn, vieraili podcastissa puhumassa seksistä ja kertomassa entisistä suhteistaan.
USA:ssa on kohistu aika ajoin Rodgersin seksuaalisesta suuntautumisesta ja hänen tyttöystäviään on pidetty lähinnä kulisseina. Rodgers on kertonut, ettei ole homoseksuaali, mutta huhut eivät ainakaan laantuneen Munnin podcast-vierailun aikana. Munn kertoi seksikokemuksistaan pitkäaikaisen poikaystävän kanssa. Kokemukset eivät olleet järin positiivisia, mutta myöhemmin hän sai selville miehen olevan homoseksuaali.
– Minulla oli yksi poikaystävä, joka oli todella huono seksissä. Hän antoi minulle suuseksiä kahdesti pitkän suhteemme aikana. Kysyin häneltä kerran, että miksei hän anna minulle sitä useammin. Hän sanoi, ettei hänellä ole siitä juurikaan kokemusta, Munn kertoi.
– Lisäksi, joka kerta, kun harrastimme seksiä, pimeää ja lusikassa. Joka kerta. Jotta hänen ei tarvitse nähdä kasvojani ja että olen nainen. En yhdistänyt palasia kuin vasta myöhemmin. Ensinnäkin sain todisteita yhdestä asiasta ja sitten yhdistin palaset, Munn kertoi Whitney Cummingsin vieraana.
Munn ja Rodgers tapailivat toisiaan muutaman vuoden vuosina 2014-17.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Therese Johaug vaihtoi lajia – jälki oli rumaa
- Maailman paras: Suomalaiselta yleisurheilijalta älytön kellotus
- Suomesta huikea korkeushyppytulos – kautta aikojen kakkoseksi
- Krista Pärmäkoski paljasti – näin ”yhteinen matka” tämän miehen kanssa alkoi
- Silja Kosonen sanoi sen nyt suoraan – tämä mies sai täyslaidallisen ja tästä syystä
- Kaisa Mäkäräinen sai yllättäviä vierailijoita – nainen reagoi välittömästi
- Ella Junnilaa lähestyttiin – SE-nainen sai poikkeuksellisen tarjouksen
- Jasmi Joensuu lähti Suomesta – teki vielä yhden päivityksen
- Suomalaisheittäjältä hirmukaari – ylivoima oli aivan järjetöntä
- Krista Tervo heitti mahtavan kaaren – kisan jälkeen paljastui merkittävä tieto
- Krista Pärmäkoski paljasti – näin ”yhteinen matka” tämän miehen kanssa alkoi
- Suomalaisheittäjältä hirmukaari – ylivoima oli aivan järjetöntä
- Kaisa Mäkäräinen sai yllättäviä vierailijoita – nainen reagoi välittömästi
- Silja Kosonen sanoi sen nyt suoraan – tämä mies sai täyslaidallisen ja tästä syystä
- Kunnon kaaria: Suomen keihästähdeltä valtava kehitysloikka
- Lotta Harala katosi kuvasta – nyt tuli päivitys, joka käänsi katseita: ”Hyvä luoja”
- Jasmi Joensuu lähti Suomesta – teki vielä yhden päivityksen
- IS:ssä shokkitieto Suvi Minkkisen tapauksesta
- Mykistävää ylivoimaa – suomalaisaituri tykitti kautta aikojen ajan
- IS:ssä rajuja väitteitä Silja Kososesta ja tästä miehestä