Ruotsin speedwayn Elitserienin kohtaaminen Västervikin ja Vetlandan välillä oli määrä käydä määräysten mukaan ilman yleisöä, mutta yllätys oli melkoinen, kun tv-kuvat näyttivät katsomossa iloisesti olutta juovia ihmisiä.

Asiaan suhteuduttiin heti tuoreeltaan hyvin vakavasti.

– Seurauksena voi olla se, että tässä rikottiin järjestyslakia ja sen myötä voi saada sakkorangaistuksen tai korkeintaan puolen vuoden vankeustuomion, alueellisen poliisin edustaja Anders Nilsson vahvisti SVT Sportille.

Västervikin oman ilmoituksen mukaan kisa käytiin tyhjille katsomoille ja määräysten mukaisen 50 henkilön kokoontumisen ylitys johtui ravintola-asiakkaista.

– Kyse on yhteistyökumppaneista, joita oli noin 250 henkeä, Västervik Speedwayn puheenjohtaja Seimour Östervall totesi.

Periaatteessa ravintola-asiakkailla voisi olla mahdollisuus olla ”yleisönä”, jos ravintolatoiminta on päivittäistä ja ravintolasta tai sen terassilta sattuu olemaan näkymä radalle. Näin ei kuitenkaan Västervikissä ole, vaan ravintola on avoinna vain tapahtumien aikaan.

– Jaha, tämä on asia josta en tiedä, kuulostaa oudolta, Östervall tyytyi kommentoimaan.