Kurinpitoelimet käsittelevät tapausta: Suomalaisjoukkue kieltäytyi pelaamasta ulkomaalaista joukkuetta vastaan
Kuva: Juha Tamminen
Käsipallon SM-liigan sunnuntaille 27.9. merkitty ottelu Grankulla IFK – Tallinn siirtyy pelattavaksi myöhempään ajankohtaan.
Syynä ottelusiirtoon on se, että GrIFK ilmoitti myöhään perjantai-iltana, ettei tule pelaamaan ottelua ohjelman mukaisesti joukkueen pelaajien nähtyä riskin pelaamisesta ulkomaalaista joukkuetta vastaan kiristyvien koronarajoitusten vallitessa liian suureksi.
Seurajohto painotti, että joukkueessa on riskiryhmiin kuuluvia pelaajia ja teki päätöksen pelaajien toiveesta.
Käsipalloliiton kilpailu- ja kurinpitoelimet käsittelevät asiaa tulevalla viikolla ja päättävät mahdollisista jatkotoimenpiteistä. Myös ottelun uudesta ajankohdasta päätetään myöhemmin.
Lauantaiaamusta kohti Suomea matkannut Tallinn pelaa lauantaina ohjelmaan merkityn ottelun Åbo IFK:n vieraana Turussa suunnitellusti.
ÅIFK ja Tallinn sopivat pikaisella aikataululla ja Käsipalloliiton suostumuksella joukkueitten toisen keskinäisen SM-liigaottelun pelaamisesta jo tänä sunnuntaina GrIFK-Tallinn -ottelun sijasta. Näin ollen joukkueet kohtaavat toistamiseen Turussa sunnuntaina kello 10.00 ja kyseessä on nimellisesti Tallinnin kotiottelu.
Lähde: Suomen Käsipalloliitto
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Selostajalegenda latasi suorat sanat Oliver Helanderista – ”Kyllä kannattaa…”
- Suomalaiselle karu EM-käänne – finaalipaikka karkasi viimeisellä heitolla
- Suomalaiselle karu kohtalo EM-kisoissa – ”Ei ehkä kaikkein mieluisin rooli”
- Suomalainen paljasti kiusallisen ongelman – silti ennätys EM-kisoissa
- EM-kisat tänään 15.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Nooralotta Neziri teki yllättävän paluun – taustalla synkkä loukkaantumiskierre
- Suomalaisjuoksija joutui vetäytymään EM-kisoista – syynä jalkavaiva
- Ilona Monosen kilpasisko raivostui täysin – nyt hän pyörtää puheensa
- Nuori suomalainen raivasi tiensä EM-finaaliin – sunnuntaina odottaa huima haaste
- Silja Kosonen lähetti kriitikoille terveiset – juontajat yllättyivät täysin
- EM-kisat tänään 15.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- EM-kisat tänään 14.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- IL: Wilma Heltelä kertoo erikoisesta tilanteesta – mitali vietiin pois
- Hiihtomaajoukkueen päävalmentajana toiminut Teemu Pasanen: uusi työ!
- Yle: Kova päätös keskellä EM-kisoja – Ilona Mononen kertoo ratkaisustaan
- Silja Kosonen lähetti kriitikoille terveiset – juontajat yllättyivät täysin
- IL: Veera Selänne teki kipeän ratkaisun – Teemu Selänne: ”Se oli viimeinen niitti”
- Ilona Monosen kilpasisko raivostui täysin – nyt hän pyörtää puheensa
- Suomalaisjuoksija joutui vetäytymään EM-kisoista – syynä jalkavaiva
- Nooralotta Neziri teki yllättävän paluun – taustalla synkkä loukkaantumiskierre