Seitsemän vuotta. Niin kauan Nooralotta Nezirin edellisestä arvokisastartista on kulunut.

Lauantaina Birminghamissa odotus päättyy, kun suomalaisaituri pukee jälleen arvokisavarusteet ylleen. Neziri kilpailee Suomen pikaviestijoukkueessa, vaikka hänen edellisestä arvokisaesiintymisestään on vierähtänyt poikkeuksellisen pitkä aika.

Viimeksi 33-vuotias Neziri nähtiin arvokisaradalla lokakuussa 2019 Dohan MM-kisoissa. Hän juoksi tuolloin pika-aitojen välierissä ja sijoittui parhaana suomalaisena 14:nneksi.

Sen jälkeen ura on saanut aivan toisenlaisen suunnan.

Loukkaantumiset ovat seuranneet toisiaan, ja viime vuonna tilanne synkkeni jälleen. Neziri oli etenemässä kohti Tokion MM-kisojen viimeistelyleiriä, mutta vaikea polvivamma päätti kauden ennen kisahuipennusta. Vamma vaati myös leikkaushoitoa.

– Kun makasin siellä radalla ja käytiin sitten magneettikuvissa ja tuli tulokset, niin kyllä siinä hetken aikaa kesti prosessoida, että voiko tämä ura edes jatkua, Neziri muistelee MTV Urheilun haastattelussa.

Nyt asetelma on kuitenkin toinen.

Neziri on juossut tällä kaudella vain 100 metrin sileää, joka kuormittaa polvea aitajuoksua vähemmän. Sivulajiksi jäänyt satanen on tuottanut jopa odottamattoman ilonaiheen: Porvoossa elokuun alussa syntyi aika 11,46, joka oli hänen ensimmäinen uusi ennätyksensä kymmenen vuoteen.

Tulos nosti Nezirin Suomen kauden tilastossa kolmanneksi.

– Vaikka en ole päämatkallani, vaan täysin sivumatkalla pikaviestissä, niin tuntuu äärimmäisen hienolta. Tämä on erittäin hieno tilanne.

EM-joukkueeseen Neziri oli nimetty jo ennen ennätysjuoksua. Vielä muutama kuukausi sitten Birminghamin matka ei kuitenkaan ollut lähelläkään itsestäänselvyyttä.

– Jos mennään maalis-huhtikuun vaihteeseen, kun olen juossut ensimmäisen kerran lenkkareilla 60-metrisiä, ihan ynnä muuta -aikoja, niin kyllä se ajatus aika kaukaiselta tuntui. Eikä siitä ole vielä kovin kauaa.

Nezirin mukaan tämän kauden yllättävän kehityksen taustalla on yksi merkittävä asia: palautuminen.

Kehosta tehdyt tarkat mittaukset ovat vahvistaneet käsitystä siitä, että pitkä tauko kovatehoisesta harjoittelusta on tehnyt hänelle hyvää.

– Olen ollut vuosia ehkä vähän sellaisessa kroonisessa ylirasituskierteessä – kamala sanoa, mutta se on totta – ja nyt jouduin väkisin ottamaan pois kaiken tehoharjoittelun todella pitkäksi aikaa. Koen ensimmäistä kertaa vuosiin, että olen palautunut.

Lauantain pikaviestit ovatkin Nezirille paljon enemmän kuin yksittäinen arvokisastartti. Paluu Birminghamin radalle kertoo samalla siitä, että loukkaantumisten värittämä ura on saanut uuden mahdollisuuden.

Neziri katsoo jo myös seuraavaan kauteen.

– Se ainakin vahvistaa sitä, mitä jatkossa kannattaa tehdä. Olimme oikealla tiellä jo viime vuonna, mutta nyt tämä antaa kyllä luottoa siihen, että tiedämme, mitä tehdä. Ensi kauteen on taas kovat tavoitteet.

LUE MYÖS: