Neljä suomalaista valittu Hall of Fameen – ”On edelleen vahvasti lajissa mukana”
Kuva: Getty Images
Lentopallon Hall of Fameen on nimetty neljä uutta jäsentä, jotka julkistettiin torstaina Helsingissä. Nimetyt ovat Jukka Rajakangas, Heli Vainionpää (os. Prepula), Torsti Seppälä ja Pentti Uusi-Illikainen.
Lentopalloliitto perusti Hall of Famen vuonna 2016 ja siinä on nyt 27 jäsentä.
Hall of Fameen nimettiin
Jukka Rajakangas
- Pelasi SM-sarjassa 231 SM-ottelua vuosina 1973-1984.
- Seurat olivat Raision Loimu, Loimu-79 ja Salon Viesti.
- Yksi Suomen mestaruus Loimussa vuonna 1984.
- Pelasi 145 maaottelua, yhdet MM-kisat ja kahdet EM-kisat.
- On tehnyt peliuransa jälkeen erittäin merkittävää työtä lentopallon seuratoiminnassa Raision Loimussa ja järjestöpuolella SM-liigassa.
- On toiminut myös juniorivalmentajana Varissuon Urheilijoissa.
- Pelasi SM-sarjassa 299 SM-ottelua vuosina 1986-1993.
- Seurat olivat Vaasan Vasama ja Hesa.
- Voitti Vasamassa kuusi Suomen mestaruutta 1986-1989, 1991-1992.
- Pelasi 148 maaottelua.
- Pelasi vuoden 1989 EM-kisoissa Länsi-Saksassa ja oli maajoukkueen kantavia hahmoja sekä pelaajana että joukkueen tsemppaajana.
- Länsi-Euroopan mestaruuskisoissa Turkissa 1992 hopeaa ja lukuisia Pohjoismaiden mestaruuksia.
- Vuoden naislentopalloilija 1991.
- Lentopalloliiton hallituksessa 1975-1988.
- Liiton nuorisotoiminnan käynnistäjiä, ensimmäinen minitoimikunnan ja nuorisovaliokunnan puheenjohtaja. Toimikunnan työ tuotti minisäännöt ja Power Cup -turnauksen, joka on nyt maailman suurin nuorison lentopalloturnaus, voidaan siis pitää Power Cupin isänä.
- Pudasjärven lentopallotoiminnan ”isä”. Pudasjärvi on tuottanut Suomen lentopalloilulle useita merkittäviä pelaajia, valmentajia ja järjestötoimijoita.
- Pohjois-Pohjanmaan piirijaoston pitkäaikainen puheenjohtaja.
- Lentopalloseura ETTA ry:n, eri liitoista (SVUL + TUL) olleiden seurojen yhteisen idean kehittäminen ja työryhmän vetäminen ja vaikuttaminen seuran perustamiseksi 1990. Yhteisö oli ensimmäinen yhteistyöllä luotu seura. Etta pelaa Mestaruusliigassa. Uusi-Illikainen on toiminut seuran puheenjohtajana noin 20 vuotta.
- Ideoinut ja konsultoinut lentopalloseuroille erilaisia toimintamalleja talouden kehittämiseksi. Näistä parhaita ovat Pohjois-Suomen Erämessut ja Lapin messut.
- On edelleen vahvasti lajissa mukana, pelaa veteraanisarjoissa sekä tukee lentopalloilua.
- On tehnyt arvokasta työtä lajin tiedottajana mediaan ja suuren yleisöön päin. Tuottanut julkaisuja, historiikkeja jne.
- Suomen Lentopalloliiton ensimmäinen toiminannanjohtaja 1962–1968.
- Valmentajakurssien ja erotuomarikurssien vetäjänä koko 60-luvun usealla eri urheiluopistolla ja piiritilaisuuksissa.
- Merkittävä alkuunpanija silloisen puheenjohtajan Heikki Kourin kanssa Suomen Lentopalloliiton pääsyksi FIVB:n jäseneksi 1964.
- Erotuomarina vuodesta 1958 ja SM-sarjatuomarina 1962 alkaen.
- Kansainvälisenä tuomarina mittava ura 1971-1995.
- Vihelsi Suomen ensimmäisenä tuomarin Neuvostoliitto-USA-ottelun 1983 Odessassa.
- Beach volleyn finaalin vihellys MM-veteraanikisoissa pääsarjassa Australiassa 1994.
- Reilusti yli 200 kansainvälistä peliä viheltänyt kymmenissä eri maissa.
- Aloitti lentopalloilun 12-vuotiaana partiolippukunnan joukkueessa Keikyällä.
- Oli ensimmäisiä jäseniä lentopalloseura FC-57:ssä, jossa nuorten Suomen mestari 1959.
- Seurat FC-57, Poliisien Palloseura, Sikariporras.
- Pelaajana voittamassa maailmanmestaruuden veteraanien 50-joukkueessa Australiassa 1994.
- Pelannut Suomen joukkueessa viisissä MM-kisoissa ja kolmissa veteraanien EM-kisoissa, tuloksena mitali- ja pistesijoja.
- Satakunnan lentopalloilun piirivalmentajana 1959-62.
- PPS:n valmentajana 1965–1974.
- Sikariportaan perustajajäsen ja vahva vaikuttaja sen toiminnassa, mm. 12 vuotta sihteeri, rahastonhoitaja.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet