Parifrisbeegolfin SM-mitalit on ratkottu – Mestaruuksien kohtaloa saatiin jännittää loppuun asti

Parifrisbeegolfin SM-kisat pelattiin 29.-30.8.2020 Laukaassa Peurungan frisbeegolfradalla. SM-kisoissa kisattiin kahden päivän aikana yhteensä kolme kierrosta ja mestaruuksien kohtaloa saatiin jännittää monessa luokassa aivan kilpailun viimeisille väylille asti.
Blomroos ja Salonen uusivat mestaruutensa, Anttila ja Vikström tekivät saman tempun
Henna Blomroos (Rauman Frisbee) ja Eveliina Salonen (Valkeakoski Disc Golf) puolustivat onnistuneesti viime vuoden mestaruuttaan FPO-luokassa. Kaksikko oli kilpailun ensimmäisen kierroksen jälkeen kärkeä perässä kuuden heiton verran, mutta pelin kohennettua kilpailun edetessä, oli lopputuloksena mestaruus yhteistuloksella +1. Jenni Eskelinen (Oulun frisbeeseura) ja Maija Laitinen (Rovaniemen Rolffarit) johtivat kilpailua alusta lähes loppuun asti, mutta päätöskierroksen tulos +2 ei aivan riittänyt pitämään johtoasemaa, vaan Blomroos ja Salonen kirivät ohi. SM-pronssille sijoittuivat Justine Bitka (Mikkelin Frisbeegolf) ja Vilma Kivimäki (Sipoon Discstroyers).
Lauantaipäivän jälkeen MPO-luokan johdossa olleet Samu Kesonen (Joen Liitokiekko) ja Sammy Pylkki (Joen Liitokiekko) eivät onnistuneet sunnuntaina parhaalla mahdollisella tavalla ja tulos +3 tiputti parin kärjestä kahdeksanneksi. Yhden heiton kärkeä perässä lähteneet Sampo Kurvonen (Talin Tallaajat) ja Juho Väisänen (Lohjan Liitokiekkoilijat) pelasivat hyvän päätöskierroksen, mutta muut parit tekivät niin kovia tuloksia, että kaksikon sijoitus oli lopulta jaettu pronssisija (-22).
Avoimen luokan mestaruuttaan puolustaneet Oskari Vikström (Jyväskylän Liitokiekkoilijat) ja Niklas Anttila (Vuorelan Veikot) heittivät päätöskierroksella komeasti -10, mikä nosti heidät yhteistulokseen -24 ja aina mestaruuteen asti.
Tasatilanteesta Vikströmin ja Anttilan kanssa päätöskierrokselle lähteneet Samuel Hänninen (Talin Tallaajat) ja Tuomas Autio (Ähtärin Urheilijat) heittivät -9, lopputuloksena hopeiset mitalit yhden heiton päässä mestaruuskaksikosta (-23). Jaetulle pronssisijalle (-22) kirivät myös Riku Vink (Talin Tallaajat) ja Väinö Mäkelä (Puska Puttaajat), joiden päätöskierroksella heittämä -12 oli koko kilpailun kovin kierrostulos. Päätöskierroksella Vinkin ja Mäkelän lisäksi myös pari Antti Kotilainen (Urheiluseura Kivijärven Kivekkäät) – Rauli Savela (Jyväskylän Liitokiekkoilijat) heitti -12, mikä nosti heidät lopputuloksissa viidenneksi (-20).
Davidsson ja Koskela dominoivat junioreissa
Lauantain kierrosten jälkeen MJ18-luokan kärjessä olleet tämän kesän junioreiden Suomen mestari Daniel Davidsson (Tampereen frisbeeseura) ja Aaro Koskela (Tampereen frisbeeseura) pitivät johtoasemansa myös sunnuntaina. Kaksikko lähti päätöspäivään viiden heiton johdossa ja johtoasema vain kasvoi, ollen lopulta yhdeksän heittoa hopealle sijoittuneisiin Ylöjärven Ryhdin Leevi Isotaloon ja Veeti Väätäseen. Davidssonin ja Koskelan lopputulos -24 oli niin kova suoritus, että sillä oltaisiin saatu mestaruus myös miesten avoimessa luokassa.
Pronssille itsensä pelasivat lopulta Jooa Saari (Puska Puttaajat) ja Casper Ahonen (Padasjoen Frisbeegolf).
Makkonen ja Nivalainen MP40-luokan voittoon, Kaikkonen ja Elo nousivat FP40-luokan mestareiksi
Sunnuntain päätöspäivään kärjessä lähteneet Joen Liitokiekon Mikko Makkonen – Ville Nivalainen pitivät johtoasemansa loppuun asti ja nappasivat Suomen mestaruuden yhteistuloksella -13. Viimeiselle kierrokselle heiton Makkosta ja Nivalaista perässä lähteneiden Jouni Huuskon (Hämeenlinnan Discaajat) ja Peter Seeckin (Valkeakoski Disc Golf) sekä Puska Puttaajien Ville Kolarin ja Sami Väisäsen kierrokset olivat varsin erilaiset. Kolari ja Väisänen nappasivat lopulta SM-pronssia, mutta Huuskon ja Seeckin sunnuntaipäivä oli haasteita täynnä ja pari tipahti 13. sijalle. Jouni Huhtamäki (Oulun frisbeeseura) ja Ilkka Silkamo (Oulun frisbeeseura) esittivät sunnuntaina MP40-luokan parhaan kierroksen (-8), mikä nosti heidät aina SM-hopealle asti.
FP40-luokkaa lauantain jälkeen johtaneet Mari Kaipio (Puska Puttaajat) ja Soile Mutikainen (Disc Golf Hyvinkää) joutuivat taipumaan tiukassa taistossa, kun Kirsi Kaikkonen (Lohjan Liitokiekkoilijat) ja Anna Elo (Liitokiekkoseura Mustavaris) nousivat takaa ohi. Kaikkonen ja Elo lähtivät päätöskierrokselle yhden heiton takaa-ajoasemasta ja kun pari onnistui heittämään sunnuntain kierroksella kaksi heittoa paremman tuloksen kuin Kaipio ja Mutikainen, oli mestaruus selvä.
Pronssiset mitalit saivat Annemari Lumppio (Nummelan frisbeeseura) ja Nina Kiminki (Nummelan frisbeeseura), jotka olivat kolmantena myös päätöspäivään lähdettäessä.
Lähde: Frisbeegolfliitto
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää