Sari Multala ehdolle Olympiakomitean puheenjohtajaksi! – ”Tähänastinen toimintani urheilun parissa on herättänyt luottamusta”
Kuva: Getty Images
Sari Multala on Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n (SPV) ehdokas Suomen Olympiakomitean puheenjohtajaksi.
13-kertaisena purjehduksen arvokilpailumitalistina, kansanedustajana, Valtion liikuntaneuvoston jäsenenä ja Olympiakomitean hallituksen urheilijoiden edustajana Multalalla on pitkä kokemus ja vahva näkemys huippu-urheilun kehittämisestä. Kahden lapsen äitinä ja aktiiviliikkujana urheilu on hänelle tuttua ruohonjuuritasolta lähtien.
– Kesän aikana ja viime viikkoina olen saanut kyselyitä, jotka innostivat minua olemaan käytettävissä Olympiakomitean puheenjohtajaksi. Olen otettu siitä, että tähänastinen toimintani urheilun parissa on herättänyt luottamusta, Multala kertoo tiedotteessa.
Hän korostaa Olympiakomitean tärkeää roolia paitsi palveluorganisaationa, myös tiedonvälittäjänä ja yhteiskunnallisena keskustelijana.
– Ilman aktiivista seuratoimintaa ja liikkuvia lapsia meillä ei ole huippu-urheilijoita. Liikunnan ja urheilun on oltava lapsuuden harrastamisesta aikuisurheiluun asti reilua ja vastuullista. Olympiakomitea on liikunnan ja urheilun edunvalvojana tässä avainroolissa, Multala painottaa.
Suomen Purjehdus ja Veneily ehdottaa Olympiakomitean hallitukseen jäseneksi myös pitkäaikaista entistä puheenjohtajaansa Samuli Salanterää. Salanterä toimi SPV:n puheenjohtajana 2013-2018, ja hän on yhä huippupurjehduksen taustatukena toimivan vaikuttajaryhmän puheenjohtaja.
– Minulla on vahva kokemus urheiluseuran ja kansallisen lajiliiton johtamisesta ja toimin samalla aktiivisena käytännön toimijana, kouluttajana sekä kilpailupäällikkönä. Lisäksi minulla on monipuolinen yrityselämän ja liiketalouden johtamisen kokemus. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri ja päivätyönäni yhtiöitän Uudenmaan alueen julkisia työterveyshuoltoja, Salanterä sanoo.
Olympiakomitean puheenjohtaja valitaan 21. marraskuuta 2020.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus