Pujottelun maailmancupin avaustapahtuma, World Cup Levi pyritään järjestämään 21.-22.11.2020.

Levin järjestelytoimikunta seuraa tiiviisti Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) valmistelussa olevaa testaus- ja koronaohjetta. Tämän hetkisten suunnitelmien mukaan, tapahtumat vietäisiin läpi erityisjärjestelyin tulevan kauden aikana. Kansallisten viranomaisten määräykset ja mahdolliset rajoitukset ovat kuitenkin etusijalla ja niitä tulee FIS:n mukaan pystyä noudattamaan.

– Haluamme varmistaa, että luomme tapahtuman, jossa riskit ovat minimoitu mutta pystymme kaikesta huolimatta varmistamaan Suomelle merkittävän kansainvälisen urheilutapahtuman läpiviemisen – turvallisesti. Tilanne vaatii nyt jokaisen osa-alueen uudelleen arvioimista ja mittavia järjestelyjä sekä yhteistyötä FIS:n, Suomen viranomaisten ja ministeriöiden kanssa, sanoo kilpailun pääsihteeri ja Ski Sport Finlandin toimitusjohtaja Iiro Kaukoniemi.

Tapahtuman järjestelytoimikunta on käynyt keskusteluja myös Lapin sairaanhoitopiirin infektio -yksikön kanssa tapahtuman järjestämisestä marraskuussa. Järjestelytoimikunta laatii tulevina viikkoina oman tarkan turvallisuussuunnitelman tapahtuman linjauksista ja erityisjärjestelyjen toteuttamisesta.

– Pohdinnassa ovat muun muassa miten yleisö voi osallistua, lennätetäänkö urheilijat yhteisellä charterlennolla suoraan Kittilään ja kuinka paljon testauskapasiteettia pitää lisätä kisakylän tuntumaan, jotta testauksia pystytään suorittamaan annettujen ohjeistuksien mukaisesti koko urheilijoiden Suomessa oloaikana. Maskisuositukset pätevät varmasti kaikille ja liikkumista kisakylässä tultaisi rajoittamaan merkittävästi kaikkien kiertueelle osallistuvien osalta, Kaukoniemi avaa turvallisuusesityksen sisältöä.

Alppihiihdon maailmancup alkaa Itävallan Söldenistä 17.10.-18.10.2020. World Cup Levin järjestelytoimikunta pyrkii tiedottamaan tapahtuman järjestämiseen liittyvistä tilanteista kahden viikon välein.

Lähde: Tiedote