Ihmemies käsittämättömässä juoksuvauhdissa – murskasi yli 15 vuotta vanhan maailmanennätyksen!
Kuva: Getty Images
Ugandan Joshua Cheptegei vastasi odotuksiin Valencian ME-illassa. Cheptegei siirsi historiaan Kenenisa Bekelen Brysselissä 15 vuotta sitten juokseman 10 000 metrin ME:n reilulla kuudella sekunnilla ajalla 26.11,00.
Cheptegein ME-juoksu sujui täysin laaditun suunnitelman mukaan. Hollannin Roy Hoornweg vauhditti juoksua ensimmäiset 1500 metriä ja Australian Matthew Ramsden veti letkan 3000 metriin ajassa 7.52,79. Kenian Nicolas Kimeli jatkoi sitten ”jäniksenä” ja toi Cheptegein 5000 metriin ajassa 13.07,73.
Jälkimmäisen 5000 metriä Cheptegei taivalsi yksin. Hän juoksi hieman alle tai rapiat yli 63 sekunnin kierroksia kunnes kiri viimeisen 400 metriä 60 sekuntiin.
– Halusin täyttää Valencian ME-illan odotukset. Minulle tämä oli unelma, Cheptegei sanoi.
Cheptegei on maastojuoksun pitkän matkan ja 10 000 metrin hallitseva maailmanmestari sekä vuoden 2017 MM-kisojen hopeamitalisti. Kauden kahdessa edellisessä kilpailussaan Monacon Timanttiliigan 5000 metrillä elokuussa hän juoksi matkan ME-aikaan 12.35,35. Aiemmin tänä vuonna hän rikkoi Monacossa myös 5 kilometrin tiejuoksun ME:n ajalla 12.51.
Cheptegei, 24, on kaikkien aikojen kymmenes miesjuoksija, joka on pitänyt halussaan yhtä aikaa 5000 ja 10 000 metrin ME-aikoja.
Joshua Cheptegei 10 000 metrin ME:n väliajat:
1000m 2.37,10
2000m 5.15,05
3000m 7.52,79
4000m 10.29,83
5000m 13.07,73
6000m 15.45,06
7000m 18.22,00
8000m 20.59,48
9000m 23.36,75
10 000m 26.11,00
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus