Kamppailulajien liitoilta tiukka vetoomus päätöksentekijöille
Kuva: Getty Images
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos pohtii tällä hetkellä yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa, miten panna käytäntöön hallituksen antama suositus korona-ajan harrastetoimintaan ja joukkueurheiluun. Julkisuudessa on esitetty näkemyksiä, että kamppailulajit kuuluisivat korkean riskin lajeihin.
Allekirjoittaneet kamppailulajiliitot haluavat nostaa esiin, että lajiliittojen seuroissa tapahtuva harrasteliikunta, oli kysymys lapsista, nuorista tai aikuisista, on mahdollista toteuttaa turvallisesti ilman kontaktia toiseen henkilöön. Tällöin lajien harrastaminen ei juurikaan eroa ryhmäliikuntayksilölajeista.
Lajiliitot ovat jakaneet seuroille viranomaisten suosituksiin perustuvat ohjeet seuraharjoitteluun, joilla turvallinen harrastaminen on mahdollista. Harjoituksissa seurat pystyvät rajaamaan harjoituksiin osallistuvien määrää tilan kokoon suhteuttaen siten, että turvavälejä on mahdollista noudattaa.
Matalan kynnyksen harrastetoiminnan merkitys harrastajien henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin on suuri ja harrastetoiminnan keskeyttämisellä olisi merkittäviä haittavaikutuksia harrastajien hyvinvointiin.
Allekirjoittaneet kamppailulajiliitot vetoavat päätöksentekijöihin, että kamppailulajien harrasteliikuntatoimintaa käsitellään yhdenvertaisesti muiden yksilöliikuntamuotojen kanssa. Lajien asiantuntijoina kamppailulajiliitot vetoavat, että harrasteliikunta käsitellään erillään lajien kilpaurheiluista, koska parikontakti on täysin mahdollista välttää.
Allekirjoittajina toimivat: Suomen Nyrkkeilyliitto, Suomen Karateliitto, Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliitto sekä Suomen Taekwondoliitto.
LUE MYÖS:
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Suomalaisille karvas pettymys – MM-kisat matkaavat Ruotsiin
- Suomalaisjuoksija paljasti rakkauselämästään – ”En malta odottaa”
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan