Kuudes voitto putkeen! – Hallitseva mestari jatkaa puhtaalla pelillä
Kuva: Juha Tamminen
Hallitseva mestari Classic jatkaa puhtaalla pelillä F-liigassa. Tänään Classic nappasi kuudennen perättäisen voittonsa kaatamalla vieraskaukalossa EräViikingit 10-7.
Classic näytti menevän menojaan, kun Janne Lamminen laukoi joukkueen toisen erän aluksi jo 5–1-johtoon. EräViikingit hiipi kuitenkin maali maalilta lähemmäs, ja päätöserän alussa Lauri Laineen ja Joonatan Lindholmin osumat nostivat helsinkiläiset jo tasalukemiin 6-6. Iloa kesti kuitenkin vain 47 sekuntia: Sitten Eemeli Salin iski tamperelaiset uudelleen edelle. Perään Salin, Ville Lastikka ja Nico Salo ehtivät komistella taululle jo kaksinumeroiset voittonumerot ennen kuin pallo kimposi Jani Kukkolan mailanvarresta vieraiden verkkoon ja lopputulokseksi 7-10.
Illan tehomies oli kahdella maalilla ja kahdella maalisyötöllä Classicin Nico Salo. Kahdesti osuivat myös EräViikinkien Joonatan Lindholm ja Classicin Eemeli Salin.
Classic nousi voitollaan sarjakärkeen ohi yhden pisteen menettäneen Oilersin. Kolmantena ja neljäntenä vaanivat kolme pistettä Oilersia perässä TPS ja syksyn yllättäjä LASB. Hännillä Welhot on edelleen ainoana nollilla.
Edessä on salibandyn kansainväliseksi aiottu viikonloppu, josta huippumaiden EFT-turnaus Sveitsissä kuitenkin peruuntui koronatilanteen vuoksi. Seuraavat F-liigan miesten ottelut pelataan 23. lokakuuta.
Lähde: Salibandyliitto
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet