Maailmanmestarimaalivahti passitettiin vaihtopenkille – Yllätettiin peräti yhdeksän kertaa!
Kuva: Juha Tamminen
LASB kirjautti F-liigassa jo kolmannen voittonsa neljässä ottelussa, kun se kaatoi kotonaan mitaliehdokas Nokian KrP:n 7-4. Illan muissa mittelöissä nappasi OLS ensimmäisen voittonsa ja Nurmon Jymy ensimmäisen sarjapisteensä.
Kahdesti osunut Perttu Koljonen ja Miska Mäkinen laukoivat lahtelaisille puoleen peliin kolmen maalin johdon, jonka KrP vielä kykeni kuromaan tilanteeksi 4-2. Lopullinen ratkaisu nähtiin ottelun viimeisellä kympillä, kun Miikka Pentikäisen ja Jukkapekka Auroilan maalit kiidättivät LASB:n lopullisesti karkuun ennen vieraiden kahta kavennusta. Perttu Koljonen (2+1) oli kotijoukkueen tehomies, nokialaisista ylsivät kolmeen pisteeseen Simo Paulaharju (2+1) ja Anton Roth (1+2).
OLS nautiskeli Hämeenlinnassa kauden avausvoittonsa komeasti, kun Steelers kaatui peräti 14-7. Vielä kolmannen erän alussa Steelersin Roope Yrjänen kavensi tilanteeksi 4-6, mutta siten OLS onnistui 12 minuutissa viidesti peräkkäin. Alkukierrokset yli odotusten taistellut Steelers ei tänään jaksanut, ja maailmanmestarimaalivahti Eero Kosonenkin teki yhdeksän takaiskun jälkeen tilaa Pietari Jääskeläiselle. Steelersin Pyry Kauppinen (2+2) ja OLS:n Antti Vikstedt (1+3) kasvattivat tänään pistesaldojaan neljällä.
Liiganousija Jymy avasi pistetilinsä neljännellä yrityksellä, kun se taipui Tiikerien vieraana vasta rangaistuslaukauksilla 5-4. Toisen erän alussa Teemu Puntanen vei komealla laukauksella kierrosta maalin kattoon Jymyn jo 3–1-johtoon. Sitten iski kuitenkin Tiikerit kolmesti peräkkäin Juuso Salon, Tomi Palinin ja Toni Rintalan maalatessa. Jymyn Miko Saarelan tasoitus viisi ja puoli minuuttia ennen täyttä aikaa vei ratkaisun aina rangaistuslaukauskisaan, jossa Tiikerit onnistui kolmesti Jymyn kahta vastaan.
Tiistaina F-liigassa on vuorossa paikallisottelu EräViikingit – Oilers.
Lähde: Salibandyliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suuri suru: 30-vuotias MMA-tähti menehtyi pelastaessaan teinityttöjä
- Putinin väitetty rakastajatar myrskyn silmässä – raivokas palaute levisi Venäjällä
- Mitä ihmettä? Tenniksen kohupelaaja pudotti housunsa kesken ottelun
- “Kaikki meni roskiin” – Suomen miesjuoksijan kausi ohi ennen alkua
- Topi Raitaselta huippu-uutinen pitkän tuskan jälkeen – julkaisi odotetun videon
- Suomen alppihiihtoon iso muutos – uusi päävalmentaja palaa Norjasta
- Keihäslegendan pojat herättävät huomiota yleisurheilupiireissä – luvut kovempia kuin isällä samassa iässä
- EM-edustaja juoksi loukkaantuneena maaliin asti – julkaisi pysäyttävän viestin
- Miljardiluokan urheiluhanke muuttui dramaattisesti – näin uusi areena nyt toteutetaan
- Suomalainen CS-tähti dominoi miljoonaturnauksessa – jättipotti kilahti tilille
- “Kaikki meni roskiin” – Suomen miesjuoksijan kausi ohi ennen alkua
- Suomen uusi supertähti nousi rytinällä – Ella Mikkolan hurja muutos hämmästyttää
- Suomen maajoukkuehiihtäjä hirmuvedossa – ruotsalaistähdet eivät pysyneet kyydissä
- Jasmi Joensuu ja Leijonat-hyökkääjä: iso elämänmuutos!
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Makwan Amirkhani pysäytti Nokia-areenan – suora viesti presidentti Stubbille räjäytti yleisön
- Keihäslegendan pojat herättävät huomiota yleisurheilupiireissä – luvut kovempia kuin isällä samassa iässä
- Topi Raitaselta huippu-uutinen pitkän tuskan jälkeen – julkaisi odotetun videon
- Suomalainen työnsi ylivoimaisen voiton – sitten tuli yllättävä arvio
- EM-edustaja juoksi loukkaantuneena maaliin asti – julkaisi pysäyttävän viestin