Tapahtumayhtiö Lahti Events Oy on allekirjoittanut sopimuksen kansainvälisen maantiepyöräilyn Gran Fondo World Series -kilpailujen järjestämisestä Lahdessa kesällä 2021.

Asiasta on sovittu yhdessä kansainvälisen pyöräilyn kattojärjestön UCI:n (The Union Cycliste Internationale), kansainvälisen pyöräilykilpailujen järjestämisoikeudet omistavan Golazo Sports N.V:n sekä Suomen Pyöräily ry:n kanssa.

Tulevissa kisoissa ajetaan kaksi eri lajia: maantieajo sekä henkilökohtainen aika-ajo.

Suunniteltu kisareitti esittelee Lahden seudun nähtävyyksiä sekä pelto- ja järvimaisemia. Maantieajossa ajetaan 90 km:n sekä 140 km:n pituiset reitit. Aika-ajojen reitti on noin 30 km:n mittainen. Viralliset ajoreitit julkaistaan myöhemmin.

– Suunnitelmissa on tuottaa maailmanluokan pyöräilytapahtuma, jossa on pyöräilyn lisäksi vahva matkailun edistämisnäkökulma. Upeiden järvi- ja peltomaisemien lisäksi haluamme tarjota tapahtumaan osallistuville Masters- sekä amatööritason pyöräilijöille mielenpainuvan sukelluksen suomalaiseen kulttuuriin, kertoo Lahti Eventsin toimitusjohtaja Emilia Mäki.

Kilpailut ajetaan 23.–24. heinäkuuta 2021. Tapahtumakeskuksena toimii Lahden Sibeliustalo sekä Lahden Urheilu- ja Messukeskuksen alue. Tapahtumaan odotetaan yhteensä 2000 kansainvälistä Masters- ja amatööritasontason maantiepyöräilijää sekä kisaturistia.

Kisajärjestelyissä Lahti Events saa vetoapua Suomen Pyöräily ry:ltä.

– Mahtavaa saada kansainvälisen tason pyörätapahtuma Suomeen ja nimenomaan urheilutapahtumakaupunkiin Lahteen. Tapahtuma on hieno jatkumo pyöräilyn suosion kasvulle Suomessa. Odotammekin innolla jo ensi kesää, kiittelee Suomen Pyöräily ry:n puheenjohtaja Harri Koponen.

Ilmoittautuminen tapahtumaan avautuu marraskuun aikana.

Tapahtuman on arvioitu tuovan Lahden talousalueelle runsaan miljoonan euron tulot.

Lähde: Tiedote