Salibandyn maailmanmestarihyökkääjä mielettömässä vedossa – tykitti viisi maalia murskavoitossa
Kuva: Juha Tamminen
LASB:n liito ei laannu F-liigan miesten sarjassa: tänään lahtelaiset kaatoivat kotonaan Happeen 5-4. Lauantain muut voittajat olivat OLS, Westend Indians ja TPS.
Happee tuli ottelun puolivälissä tasalukemiin 2-2 Juuso Heikkisen maalilla, mutta vielä toisessa erässä Jesse Arola nosti isännät taas johtoon. Happeen kohtaloksi koituivat Ville Puron ja Kaapo Siekkisen sekuntia ennen erän loppua yhtä aikaa ottamat kahden minuutin jäähyt, kun niiden jatkuessa päätöserään Tiitus Salokangas laukoi kahden miehen ylivoimalla 4-2 ja Tino Nivala viidellä neljää vastaan vielä 5-2. Juuso Heikkinen ja Silvan Bolliger nostivat Happeen vielä maalin päähän, mutta LASB kesti edellä loppuun ja kasvatti pistetiliään yhdeksännessä perättäisessä ottelussa.
OLS nappasi kauden toisen voittonsa, kun se kaatoi vieraissa rangaistuslaukauksilla EräViikingit 6-5. OLS johti aluksi 0-2, sitten toisessa erässä EräViikingit 4-2 ja uudelleen vielä 5-4, mutta Asla Veteläisen 5–5-tasoitus toisen erän puolivälissä jäi samalla peliajan viimeiseksi. Illan rangaistuslaukauskisa näytti, että väitteet viime kaudelle tulleen sääntömuutoksen maalintekoa helpottavasta vaikutuksesta olivat ennenaikaisia. Yhdeksästä rangaistuslaukauksesta onnistui tänään vain yksi, kun Anssi Välitalo nosti pallon kämmeneltä ohi ErVi-vahti Santtu Strandbergin. Yhdeksästä ottelustaan seitsemän hävinneen EräViikinkien horjuva itseluottamus näkyi, kun kotijoukkueen viidestä yrittäjästä yksikään ei onnistunut ohittamaan oululaisten maalille vaihdettua Iiro Rantaniemeä.
Eilen kotonaan EräViikingit kaatanut Westend Indians jatkaa vahvasti ja löi tänään vieraissa Nurmon Jymyn 9-3. Liiganousija pysyi matkassa toiseen erään ja Arttu Saaren 2–2-tasoitukseen saakka, sitten Teppo Salon kaksi maalia ja Eetu Nykäsen osuma repivät espoolaisille kolmen maalin etumatkan. Indiansin Valtteri Kainulainen ja Teppo Salo laukoivat tänään kumpikin hattutempun, Sami Niskanen syötti ”Heimon” maaleista kolme.
F-liigan jumboksi juuttuneita ja kaikki ottelunsa hävinneitä Welhoja koetellaan: tämän illan pistepotin vei TPS Turkuun tylyin lukemin 13-2. Janne Hoikkanen laukoi turkulaiset johtoon heti ottelun toisella minuutilla, ja ensimmäisellä tauolla tilanne oli 0-4 Mikko Hautaniemen osuttua kerran ja Miko Kailialan kahdesti. Maailmanmestarihyökkääjä Kailiala heilutti tänään verkkoa peräti viidesti ja syötti lisäksi yhden osuman. kuopiolaisten osumat tekivät kolmannessa erässä ylivoimalla tilanteeksi 1-10 kaventanut Topias Simonen sekä yhdeksän sekuntia ennen loppua osunut Jesper Hakola.
LASB nousi voitollaan pisteen päähän ottelun vähemmän pelanneesta Classicista. Samoin ottelun vähemmän pelannut Oilers on pisteen päässä LASBista. Hännillä Jymyllä on neljä, Tiikereillä kaksi ja Welhoilla nolla pistettä.
Lähde: F-liigan tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suuri suru: 30-vuotias MMA-tähti menehtyi pelastaessaan teinityttöjä
- Putinin väitetty rakastajatar myrskyn silmässä – raivokas palaute levisi Venäjällä
- Mitä ihmettä? Tenniksen kohupelaaja pudotti housunsa kesken ottelun
- “Kaikki meni roskiin” – Suomen miesjuoksijan kausi ohi ennen alkua
- Topi Raitaselta huippu-uutinen pitkän tuskan jälkeen – julkaisi odotetun videon
- Suomen alppihiihtoon iso muutos – uusi päävalmentaja palaa Norjasta
- Keihäslegendan pojat herättävät huomiota yleisurheilupiireissä – luvut kovempia kuin isällä samassa iässä
- EM-edustaja juoksi loukkaantuneena maaliin asti – julkaisi pysäyttävän viestin
- Miljardiluokan urheiluhanke muuttui dramaattisesti – näin uusi areena nyt toteutetaan
- Suomalainen CS-tähti dominoi miljoonaturnauksessa – jättipotti kilahti tilille
- “Kaikki meni roskiin” – Suomen miesjuoksijan kausi ohi ennen alkua
- Suomen uusi supertähti nousi rytinällä – Ella Mikkolan hurja muutos hämmästyttää
- Suomen maajoukkuehiihtäjä hirmuvedossa – ruotsalaistähdet eivät pysyneet kyydissä
- Jasmi Joensuu ja Leijonat-hyökkääjä: iso elämänmuutos!
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Makwan Amirkhani pysäytti Nokia-areenan – suora viesti presidentti Stubbille räjäytti yleisön
- Keihäslegendan pojat herättävät huomiota yleisurheilupiireissä – luvut kovempia kuin isällä samassa iässä
- Topi Raitaselta huippu-uutinen pitkän tuskan jälkeen – julkaisi odotetun videon
- Suomalainen työnsi ylivoimaisen voiton – sitten tuli yllättävä arvio
- EM-edustaja juoksi loukkaantuneena maaliin asti – julkaisi pysäyttävän viestin