Suomalainen mäkihyppääjä oli tyytyväinen voittoonsa – ”Kehitystä on tullut”
Kuva: Juha Tamminen
Puijon kesä-SM-kilpailut jatkuivat sunnuntaina erikoismäen kilpailuilla. Lahden Hiihtoseuran Susanna Forsström ja Niko Kytösaho veivät mäkihypyn kesämestaruudet nimiinsä.
Susanna Forsström hyppäsi naisten kilpailun selkeään voittoon 93 ja 96,5 metrin hypyillään. Forsström oli tyytyväinen päivän otteisiinsa ja totesi harjoittelukauden kokonaisuudessaan olleen onnistunut. – Perusvarmoja hyppyjä tänään. Harjoituksissa on ollut hankalaa viime aikoina, joten kyllä nuo maistuu. Pääsin nyt perustasolle takaisin. Hyppääminen on mennyt harjoituskaudella eteenpäin ja kehitystä on tullut muutenkin, kommentoi Forsström. Forsströmin kilpailukauden päätavoite on Oberstdorfin MM-kilpailuissa. – Toivotaan, että sen lisäksi pääsee kiertämään maailmancupia ja pitämään vähintään tämän tason (koko kauden), jatkoi Forsström. Hopealle kilpailussa hyppäsi Ounasvaaran Hiihtoseuran Jenny Rautionaho ja pronssia otti Helsingin Mäkihyppääjien Julia Kykkänen. Miesten kultamitalista käytiin tiukkaa taistelua. Suomen mestariksi liiteli lopulta Niko Kytösaho 2,6 pisteen erolla Kiteen Urheilijoiden Antti Aaltoon. Pronssille hyppäsi Puijon Hiihtoseuran Juha Miettinen. Kytösahon kilpailuhypyt kantoivat 126 ja 130 metriä. – Selkeästi parempaa kuin eilen, tänään oli ihan normimeininkiä. Toinen hyppy oli varmaan kesän ja syksyn parhaimpia. Hyvä ja tasainen sarja, ihan kiva ottaa molemmat kullat pois kuljeksimasta, totesi Kytösaho viitateen eiliseen joukkuemäen voittoon. Vain 2,6 pistettä Kytösahosta jäänyt Aalto koki päivän olleen vaihteleva. – Ei ihan parasta saanut irti mäessä. Harjoituskausi on mennyt hyvin, hyviä suorituksia on tullut pitkin kesää. Harjoituskausi jatkuu vielä tiiviinä tästä eteenpäin, totesi Aalto. Ennen yleisen sarjan kilpailuja hypättiin naisten ja miesten alle 18-vuotiaiden kilpailut. Naisten kilpailun voittoon hyppäsi Jokilaakson Mäkiseuran Sofia Mattila ennen Annamaija Oinasta (Taivalkosken Kuohu) ja Minja Korhosta (Siilinjärven Ponnistus). Miesten alle 18-vuotiaiden kilpailun voiton vei Kuusamon Erä-Veikkojen Vilho Palosaari. – Hypyt menivät hyvin, sain kaksi perushyppyä kisaan. Harjoituskausi on sujunut hyvin. On tehty paljon punttia ja mäkeä, kertoi Palosaari. Hopealle kilpailussa hyppäsi Niklas Malacinski (Ounasvaaran Hiihtoseura) ja pronssia otti Tuomas Kinnunen (Lahden Hiihtoseura). Lähde: HiihtoliittoLUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Keihästähti Topi Parviainen juoksi Cooperin – tulos ei tyydyttänyt miestä
- Vuosisadan suoritus Timanttiliigan finaalissa – käsittämättömän tulos
- Urheilucast: Patrik Laineen tilanteesta brutaali väite
- Ukkola: Suomen 12-kertainen maailmanmestari paljasti dopinginkäyttönsä
- Urheilucast: Nyt tipahti häkellyttävä tieto Benjamin Rautiaisesta
- Maria Huntingtonilta avoin ulostulo: ”Pikku hiljaa täältä noustaan”
- Iivo Niskanen ja Lauri Markkanen neuvottelevat jättimäisestä kaupasta
- Täysin uusi kilpailumuoto Suomeen – mukana Ilona Mononen ja Topi Raitanen
- FIS jyrähti: 19 hiihtäjää hylätty – joukossa myös suomalainen!
- Tiesitkö? Tällaisia töitä Emma Tainio tekee yleisurheilun ulkopuolella
- Tiesitkö? Tällaisia töitä Emma Tainio tekee yleisurheilun ulkopuolella
- Aitajuoksun SE-nimi merkittävä muutos: valmentaja vaihtoon
- FIS jyrähti: 19 hiihtäjää hylätty – joukossa myös suomalainen!
- Jari-Matti Latvala täräytti suoran arvionsa Janni Hussin taidoista – yksi asia on selvä
- Kerttu Niskanen ei halua seurata puolisonsa jalanjälkiä – sitten tuli uusi työehdotus
- Iivo Niskanen ja Lauri Markkanen neuvottelevat jättimäisestä kaupasta
- Täysin uusi kilpailumuoto Suomeen – mukana Ilona Mononen ja Topi Raitanen
- Suvi Minkkisen uudesta sopimuksesta käytiin tiukka keskustelu
- Paluuta virittelevä Saga Vanninen paljasti Ylelle: tämä muuttui valmentajaa vaihtamalla
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa