Suomen lumilautamaajoukkue koossa – Mukana myös uusia nimiä: ”Tuleva kausi on varmasti kummallinen”

Rukalla Kuusamossa vietettiin perjantaina kauden avajaisia, joiden yhteydessä myös julkistettiin kauden 2020-2021 maajoukkue. Mukana joukkueessa on uusia tulokkaita kuten myös kokeneita laskijoita.
Joukkueessa jatkavat Enni Rukajärvi, Rene Rinnekangas, Kalle Järvilehto, Matti Suur-Hamari, Anton Lindfors, Mikko Rehnberg, Carola Niemelä, Emppu Väisänen ja Emmi Parkkisenniemi. Uusia tulokkaita ovat nuorten maajoukkueesta aikuisiin nousevat rovaniemeläinen Eveliina Taka ja Valtteri Kautonen Hyvinkäältä.
– Todella hyvä jengi kasassa. Erittäin siistiä saada tuoretta nuorisoa maajoukkueremmiin ja kehittymään kohti maailman huippua. Tuleva kausi on varmasti kummallinen ja täynnä muutoksia, mutta meidän vahvuus on aina ollut, että pärjätään muutosten kanssa ja joustavuutta löytyy. Me osataan toimia, vaikka kaikki ei aivan selkeää olisikaan, joten käännetään tämä meille eduksi. Painetaan hiileen kuten tähänkin asti niin hyvä tulee, kommentoi maajoukkueen päävalmentaja Antti Koskinen Lumilautaliiton tiedotteessa.
Lumilautailijat ovat keränneet menestystä vahvasti joka kausi, eikä edellinenkään ollut siihen poikkeus. Kausi alkoi vahvasti, kun big airin maailmancupin avauksesta Enni Rukajärvi otti kultaa ja Kalle Järvilehto pronssia. Myös Matti Suur-Hamari starttasi komeasti: hän otti maailmancupissa sekä paracrossin että banked slalomin ensimmäisestä kisasta pronssia. Vaikka kausi jäikin kesken, ehti Suur-Hamari ottaa vielä Dew Tourilta hopeaa ja Rene Rinnenkangas Real Snow -kuvauskilpailusta kultaa.
Alkava kausi on oletettavastikin normaalista poikkeava, ja jo nyt kauden alusta on kisoja peruttu: maailmancup-startti lasketaan näillä näkymin sekä crossissa että freestylessä joulukuun puolella. Crossin ensimmäinen kisa käydään Montafonissa 10.-12.12. ja big airissa hieman myöhemmin 16.-19.12. Yhdysvaltojen Copperilla.
Aikuisten maajoukkue 2020-2021:
Enni Rukajärvi
Rene Rinnekangas
Kalle Järvilehto
Matti Suur-Hamari
Anton Lindfors
Mikko Rehnberg
Carola Niemelä
Emppu Väisänen
Emmi Parkkisenniemi
Eveliina Taka
Valtteri Kautonen
Nuorten maajoukkue 2020-2021:
Telma Särkipaju
Mitja Kauranen
Roni Aalto
Ada Harinen
Kalle Repo
Topias Joensuu
Lähde: Lumilautaliiton tiedote
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Lentopallon MM-kisat 2025
- Ruudun selostaja katsoi Lauri Markkasen valitusta – lausui saman tien selvät sanat
- Kilpakumppani lausui IL:lle selvät sanat Wilma Murrosta
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- Nooralotta Neziriltä musertava päivitys – paljasti lohduttoman tiedon
- Nyt alkaa tapahtua: Totuus Krista Pärmäkosken tilanteesta selviää
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Janne Ahoselta rajua tekstiä Ylelle – syyttää päivänselvästä valehtelusta
- Nyt alkaa tapahtua: Totuus Krista Pärmäkosken tilanteesta selviää
- Voi ei: Kaisa Mäkäräisen jättäneeltä ampumahiihtäjältä murheellinen tilannepäivitys
- Korkeustähti Ella Junnila saapui Japaniin – saman tien ”suuren rikoksen” kohteena
- Silja Kosonen täräytti mahtikaaria – nämä sanat eivät jätä mitään epäselväksi
- Ruudun selostaja katsoi Lauri Markkasen valitusta – lausui saman tien selvät sanat
- Ylen suosikkitoimittaja sekoili Japanissa – Heikki Kovalainen näpäytti saman tien