MM-kisoista tuli Maailman Cup – ”Haluamme nähdä urheilijamme kilpailevan jälleen”

Kuva: Getty Images
Kansainvälisen Painiliiton UWW:n hallitus on tehnyt tänä iltana päätöksen, että MM-kisojen sijaan Serbian Belgradissa järjestetään ”henkilökohtainen Maailman Cup”.
Kesäkuussa UWW:n asettamat kriteerit (vuoden 2019 MM-kisojen jokaisen painityylin joukkuepisteissä kymmenen parhaan maan joukosta olisi pitänyt osallistua kahdeksan maata ja painijoista 70%) MM-kisojen järjestämiseksi eivät täyttyneet.
Lisäksi koronatilanne on pahentunut maailmalla ja monet maat ovat palauttaneet matkustusrajoitteita.
– Haluamme nähdä urheilijamme kilpailevan jälleen matolla. Se on tärkeää organisaatiollemme ja olemme sitoutuneet tarjoamaan heille mahdollisuuden. Todellisia haasteita on voitettava, mutta pyrimme yhdessä etsimään turvallisen ja hyväksyttävän formaatin, jossa huippu-urheilijamme voivat kilpailla maailmanluokan tapahtumassa, UWW:n presidentti Nenad Lalovid sanoi Painiliiton verkkosivujen mukaan.
Maailman Cupin kisapäivät vahvistetaan lähipäivinä. Kilpailuissa jaetaan palkintorahoja yhteensä 300 000 Sveitsin frangia.
Lähde: Painiliiton verkkosivut
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Suvi Minkkinen laittoi pystyyn melkoisen show’n
- Tätä emme halunneet kuulla – suomalaiselta ampumahiihtotähdeltä valitettava tilannepäivitys
- Juoksija murskasi Suomen ennätyksen lokakuussa – ällistyi itsekin
- Timmissä tikissä – hiihtoässä Anita Korva esitteli rantakuntoaan
- Robert Helenius avautui kohtalostaan IS:ssä – ”Pahempi tuomio kuin raiskaajilla”
- Paljastus: Hiihdon supertähti Jessie Diggins loukkaantui – ”Voi ei”
- Hiihtonainen laitettiin riisuutumaan – oli paljastettava kaikki
- Krista Pärmäkosken ja Jasmi Joensuun yhteiskuva ei jätä paljon epäselväksi naisten väleistä
- Maajoukkueesta kengitty Anne Kyllönen kertoi nyt tilanteestaan
- Takamukselle töitä – Lotta Harala käänsi katseita kuntosalilla
- HS: Suomalainen olympiatähti on poissa
- Timmissä tikissä – hiihtoässä Anita Korva esitteli rantakuntoaan
- Maajoukkueesta kengitty Anne Kyllönen kertoi nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer esitteli uutta kisa-asuaan – fanit sulaa vahaa
- Robert Helenius avautui kohtalostaan IS:ssä – ”Pahempi tuomio kuin raiskaajilla”
- Suomessa heitettiin historiallisen pitkä keihäskaari
- Salailu päättyi nyt – Nooralotta Neziri löysi uuden uran
- Hiihtonainen laitettiin riisuutumaan – oli paljastettava kaikki
- Takamukselle töitä – Lotta Harala käänsi katseita kuntosalilla
- Paljastus: Hiihdon supertähti Jessie Diggins loukkaantui – ”Voi ei”