Pesäpallossa luvassa historiallinen kausi
Kuva: Juha Tamminen
Naisten kilpailutoiminta kasvaa vauhdilla pesäpallossa. Superpesiksessä on mukana kaikkien aikojen ennätysmäärä, 13 joukkuetta ja Ykköspesiksessä 17 joukkuetta, kun koronan vuoksi sarjoista ei pudonnut joukkueita kaudella 2020. Kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle naisten suomensarjaan on nyt vahvistettu peräti 44 joukkuetta.
Sekä miesten että naisten suomensarjaan avattiin aikaisemmin syksyllä hakumenettely vajaiden sarjojen täydentämisen ja seuroilta tulleiden alustavien kyselyjen myötä.
– Hakemusten määrä yllätti. Saimme runsaasti laadukkaita terveeltä pohjalta laadittuja hakemuksia, joissa pelaajapolku oli rakennettu kuntoon, Pesäpalloliiton kilpailupäällikkö Timo Lamminen kiittelee.
– Miesten suomensarja pelataan 42 joukkueen sarjana neljässä lohkossa ja naisten suomensarja laajennetaan viidessä lohkossa pelattavaksi 44 joukkueen sarjaksi. Laajennuksen taustalla on joukkueiden maantieteellinen jakautuminen sekä runkosarjan ottelumäärän parempi hallinta viiden lohkon myötä. Tavoitteellinen ottelumäärä on suomensarjassa 16-18 ottelua joukkuetta kohden, Lamminen kertoo.
Uudet joukkueet vahvistavat pesäpallon kilpailutoimintaa Itä-, Keski- ja Pohjois-Suomessa. Erityisesti naisten suomensarjassa joukkuemäärä on kasvanut huomattavasti.
– Naisten kolmella ylimmällä sarjatasolla on 23 joukkuetta enemmän kuin kaudella 2012. Tätä osattiin osin ennustaa, kun tyttöjen Superpesiksessä ovat pelaajamäärät kasvaneet. Lisää tutkimusta ja analyysiä halutaan kuitenkin tehdä. Kokonaisuuden kannalta laajamittainen pelaajaurien jatkuminen juniorivuosien jälkeen on merkittävää, Lamminen iloitsee.
– Pesäpallon kilpailutoiminta vahvistuu Itä-, Keski- ja Pohjois-Suomessa, mikä on maantieteellisesti tärkeää. Uusienkin joukkueiden on helpompi lähteä mukaan, kun kaikki matkat eivät veny hurjan pitkiksi, Lamminen jatkaa.
Uusia joukkueita miesten suomensarjassa ovat Jyväskylän Kiri 2020, Jyväskylän Kiri & Kirittäret Juniorit, Kajaanin Pallokerho, Manse PP Tampereelta, Seinäjoen Maila-Jussit 2, Tyrnävän Tempaus ja Viinijärven Urheilijat sekä naisten suomensarjassa Alajärven Ankkurit, Joroisten Urheilijat, Jyväskylän Pesis (Kirittäret), Mynämäen Vesa ja Simon Kiri.
Miesten ja naisten lohkojaot päätetään joulukuun alussa, kun nuorten Superpesikseen ilmoittautuneet joukkueet ovat selvillä. Samalla vahvistetaan sarjajärjestelmät sekä naisten suomensarjan ylempien pudotuspeliotteluiden pelitapa.
Miesten suomensarjan joukkueet 2021
Eurajoen Veikot; Haapajärven Pesä-Kiilat; Hyvinkään Tahko; Imatran Pallo-Veikot; Joensuun Maila; Jokioisten Koetus; Jokioisten Koetus Juniorit; Jyväskylän Kiri & Kirittäret Juniorit; Jyväskylän Kiri 2020; Kajaanin Pallokerho; Kannuksen Ura; Kempeleen Kiri; Kinnarin Pesis 2006, Järvenpää; Kiteen Pallo -90; Kouvolan Pallonlyöjät; Lahden Mailaveikot; Laihian Luja; Lammin Luja; Manse PP, Tampere; Muhoksen Pallo-Salamat; Napapiirin Pesis-Team, Rovaniemi; Otakoppi, Espoo; Oulun Lippo Juniorit; Pomarkun Pyry; Puijon Pesis, Kuopio; Puna-Mustat, Helsinki; Pöytyän Urheilijat; Reisjärven Pilke ; Seinäjoen Maila-Jussit; Seinäjoen Maila-Jussit 2; Siilinjärven Pesis; Simon Kiri; Sotkamon Jymy; Suomussalmen Rasti; Turku-Pesis; Tyrnävän Tempaus; Veteli Pesis; Viinijärven Urheilijat; Vimpelin Veto; Ylihärmän Pesis-Junkkarit; Ylistaron Kilpa-Veljet; Ylivieskan Kuula.
Naisten suomensarjan joukkueet 2021
Alajärven Ankkurit; Espoon Pesis; Fera, Rauma; Haapajärven Pesä-Kiilat; Haminan Palloilijat; Hyvinkään Tahko; Ikaalisten Tarmo; Ilmajoen Kisailijat; Joensuun Maila; Joroisten Urheilijat; Jyväskylän Pesis; Kajaanin Pallokerho; Kannuksen Ura; Kempeleen Kiri; Kinnulan Kimmot; Kokemäen Kova-Väki; Kuusankosken Puhti; Lahden Mailaveikot; Laitilan Jyske; Loimaan Palloilijat; Mailajuniorit, Kankaanpää; Mailattaret, Vaasa; Manse PP, Tampere; Mynämäen Vesa; Napapiirin Pesis-Team, Rovaniemi; Nurmon Jymy; Oulaisten Huima; Oulun Lippo Juniorit; Oulunsalon Vasama; Pesä Ysit, Lappeenranta; Pesäkarhut, Pori; Päiväkummun Pesis, Vantaa; Roihu, Helsinki; Ruoveden Pirkat; Seinäjoen Maila-Jussit; Siilinjärven Pesis; Simon Kiri; Toholammin Urheilijat; Turku-Pesis; Tyrnävän Tempaus; Viinijärven Urheilijat; Ylihärmän Pesis-Junkkarit; Ylistaron Kilpa-Veljet; Ylivieskan Kuula.
Lähde: Pesäpalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun