Suomalaisnaiset Levin maailmancupiin valittu – korona tehnyt valmistautumisesta täysin poikkeuksellisen
World Cup Levi avaa kotilyleisön edessä naisten pujottelun maailmancupin kahdella osakilpailulla 21.-22.11. Levillä nähdään Suomen neljä vauhdikkainta naispujottelijaa.
Joukkueessa ovat mukana viime vuonna Levillä maailmancupuransa debytoinut Rosa Pohjolainen, 17 ja lokakuussa Söldenin suurpujottelun maailmancupin avauksessa kautensa aloittanut ja hallitseva pujottelun Suomen mestari Riikka Honkanen, 22.
Kotiyleisön eteen kisapaikan ansaitsi myös tällä hetkellä pääsääntöisesti Yhdysvalloissa opiskeleva Julia Toiviainen, 22.
– Koronan vuoksi jenkeissä ei ole päässyt laskemaan lumille ollenkaan, joten kausi on ollut minulle hyvin poikkeuksellinen. Fysiikkatreenejä on tullut tehtyä senkin edestä, mutta kyllä tässä on hyvin kone jyrähtänyt käyntiin muutaman lumiviikon jälkeen. Nyt kun taas päässyt pitkästä aikaa kunnolla laskemaan keppiä, niin se on tuntunut supersiistiltä. Meillä on hyvä jengi kasassa kotikisaan, summaa Toiviainen. Lähtöviiksellä nähdään myös hallitseva syöksylaskun Suomen mestari Kia-Emilia Hakala, 22.
– Keväällä kun korona alkoi vaikuttaa pahemmin, niin harmitti tietenkin, että loppukauden kilpailut peruuntuivat, mutta aika nopeasti siitä pääsi yli ja saikin pidemmän ajanjakson treenata fysiikkaa. Nyt syksyn treenit Keski-Euroopassa ovat mennyt shut normaalin tahtiin. Omalla toiminnallaan ja tavoillaan on voinut paljon vaikuttaa vallitsevaan tilanteeseen jäätiköllä. Nyt täällä Suomessa olessa, vaikka sää on ollut hieman lämpöinen, ovat olosuhteet ollut yllättävän hyvät. Hyviä treenipäivä on takana, sanoo Hakala.
Naisten alppimaajoukkueen Erika Pykäläinen ja Nella Korpio eivät ole mukana kisakokoonpanossa kuntoutumisen vuoksi.
Lähde: Ski Sport Finlandin tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet