Suomalaispelaaja tykitti hattutempun ja saavutti hienon rajapyykin
Kuva: Juha Tamminen
TPS nousi kahden pisteen päähän kolmonen Oilersista kun se löi F-liigan illan kotiottelussaan OLS:n 8-4. Voitto oli turkulaisille kuudes perättäinen.
OLS ehätti vielä avauserässä edelle ja pääsi tauolle johdossa, kun Valte Karvosen syöttö maalille ylivoimalla kääntyi TPS-pelaajsta verkkoon. Toisessa erässä turkulaiset kuitenkin käänsivät pelin edukseen vieden sen Miko Kailialan ja Jani Hyytiäisen maaleilla sekä Mikko Hautaniemen kahdella osumalla 4-0.
Tehtävää helpotti OLS:n Olli Wikstedtin viiden minuutin jäähy, jonka aikana Hautaniemi laukoi isäntien 4–3-johtomaalin. Kolmannessa erässä Hautaniemi sinetöi hattutemppunsa ja teki 200. liigapisteensä laukoessaan isännät jo 7–3-johtoon. Kolme pistettä kirjautti myös yhden maalin tehnyt ja kaksi syöttänyt Miko Kailiala.
Lähde: F-liigan tiedote
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan