Suomalaisurheilijalta sensaatiomainen temppu EM-kisoissa – ”Ei meinaa sanat riittää”
Kuva: Getty Images
Telinespesialisti selvitti EM-karsinnan korkein pistein ja kilpailee sunnuntaina EM-finaalissa arvokisakonkareiden kanssa. Pavel Titovin hevoskarsinta päättyi pettymykseen.
Espoon Telinetaitureiden telinevoimistelija Joonas Kukkonen ei tohtinut paljastaa julkisesti sijoitustavoitettaan miesten Euroopan mestaruuskilpailujen karsintoihin, mutta torstaina salaisetkin tavoitteet täyttyivät lähes täydelliset.
Rengasspesialisti ansaitsi EM-karsintasuorituksestaan 13,633 pistettä ja telineensä yhdeksännen sijan. Sunnuntain finaalissa kilpailee vain kahdeksan voimistelijaa, mutta sitä koskee kahden voimistelijan maakiintiö. Rengaskarsinnan kärkikahdeksikkoon mahtui kolme turkkilaista voimistelijaa, joten viimeinen finaalipaikka meni Kukkoselle.
– Ei meinaa sanat riittää, on niin hieno paikka päästä tämmöisessä kisassa finaaliin. Onnistuminen tuli oikeassa paikassa, ja finaaliin jäi vielä pikkuisen parantamisen varaa, häkeltynyt Kukkonen lausui tulosten selvittyä.
Miesten EM-kilpailujen ensikertalainen piti karsinnassa päänsä kylmänä ja kuittasi suorituksellaan korkeammat pisteet kuin esimerkiksi syksyn SM-kilpailuissa.
– Kisasuoritukseni meni tosi hyvin. Voimaosat pysyivät hyvin ja kaikki oli oikeassa tasossa. Heilahdusosatkin menivät hienosti. Ainoa virhe tuli viimeisessä käsilläseisonnassa, joka oli vähän huonompi kuin yleensä mutta pysyi kuitenkin, ja sen jälkeen alastulo tuli hyvin, Kukkonen kertaa.
Sunnuntain finaalissa hän pyrkii parantamaan suoritustaan ja sen myötä myös sijoitustaan. Vastassa on kuitenkin piinkova joukko kokeneita rengasvoimistelijoita. Karsinnan kärkeen voimisteli Turkin Ibrahim Çolak (14,633), joka on telineen hallitseva maailmanmestari. Kolmanneksi voimistellut ukrainalainen Igor Radivilov (14,600) on paitsi renkaiden myös hypyn ja joukkuekilpailun moninkertainen arvokisamitalisti.
Lähde: Voimisteluliiton verkkosivut
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Suomen olympiadebytantti: ”Kriittiset hetket käsillä”
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Olympialaisten venäläisurheilijoilla yhteyksiä sotaa tukevaan toimintaan
- Suomen ampumahiihtäjämiehet hullutelevat somessa – katso video
- Ikävä tilanne olympialaisissa – kannettiin paareilla pois
- Talviolympialaisiin kaavaillaan merkittävää muutosta
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Ruotsalaishiihtäjälle haetaan poikkeuksellista etuoikeutta
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- Ice Cage: Makwan Amirkhani kohtaa ”Stagalan” – näin ottelu käydään
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”