Maaginen hyppy ratkaisi mäkiviikolla – suomalaisilla vaikeaa: ”Hyviäkin juttuja”
Kuva: Getty Images
Keski-Euroopan mäkiviikko jatkui Saksassa perinteikkäällä Garmisch-Partenkirchenin uudenvuodenpäivän kilpailulla. Suomalaisista Antti Aalto ylsi ensimmäisen kierroksen Knock Out -formaatin jälkeen toiselle kierrokselle ja päätti kilpailun sijalle 25.
Aalto hyppäsi ensimmäisen kierroksen parikilpailussa Sveitsin Gregor Deschwandenia vastaan. Suomalaishyppääjä venytti ensimmäisellä kierroksella 127,5 metriä ja löi vastustajansa pisteen erolla. Toisella kierroksella Aallon hyppy kantoi 123 metriä.
Suomalaisurheilija näki päivässä paljon hyvää.
– Hyviäkin juttuja oli mäessä, vaikka tulos ei nyt ollut paras. Täällä (Garmisch-Partenkirchenissä) on ollut usein aika vaikeaa, nyt oli huomattavasti helpompaa. Se on hyvä juttu. Perustekeminen oli teknisesti aika hyvällä mallilla, lähellä on, pohdiskeli Aalto.
Eilisestä karsinnasta tiensä kilpailuun selvitti myös Niko Kytösaho. Kytösaho hyppäsi parikilpailussa Saksan Pius Paschkea vastaan, mutta hyppy kantoi kilpailutilanteessa vain 112 metriä, joka ei oikeuttanut toisen kierroksen paikkaan. Kytösahon sijoitus oli lopulta 49:s.
Kilpailun voittoon 144 metrin hirmuhypyllään hyppäsi puolalainen Dawid Kubacki. Toiseksi sijoittui Norjan Halvor Egner Granerud ja kolmannen sijan vei Puolan Piotr Zyla.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- Antti Sainion EM-urakka päättyi karuun välierään – finaalipaikka jäi hurjan rajan taakse
- Birminghamin EM-kisoissa karu näky: katsomot ammottavat tyhjyyttään
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Saksalaissprintterin EM-pronssi vaarassa – taustalla doping-epäily
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Ice Cage 8: Aikataulu, ottelijat, Live Stream, liput
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – näin suomalaiset suoriutuivat
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen