Mitä ihmettä? Yhdistetyn maajoukkue yhteistyöhön Steve ’n’ Seagulls -yhtyeen kanssa – tähdittävät My Sharona -kappaleen musiikkivideota!

Steve ’n’ Seagulls -yhtye sai yhdistetyn maajoukkueen vieraakseen tuoreelle My Sharona -kappaleeseen tehtyyn musikkivideoonsa. Yhtyeen lisäksi Puijon maisemissa kuvatulla videolla nähdään Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Leevi Mutru ja joukkueen valmennustiimiä. Video julkaistaan Salpausselän kisojen alla lauantaina 23. tammikuuta.
Steve ’n’ Seagulls -yhtye on saanut alkunsa vuonna 2010. Yhtye on keikkaillut ympäri maailmaa, esiintyen tähän mennessä yli 30 maassa ja neljällä mantereella yli 140 keikan vuositahtia. Yhtyeen soitinarsenaali on alusta asti ollut erittäin laaja ja yhtyeen tuotannossa kuullaankin muun muassa banjoa, mandoliinia, rumpuja, kontrabassoa, haitaria, kitaraa, huilua ja paljon muuta. Bändin ohjelmistossa on kaikkea aina raskaan rockin klassikoista omaan tuotantoon.
Steve ’n Seagullsin ja yhdistetyn maajoukkuetta yhdistää yhteisten markkinoiden lisäksi aiemmat projektit. Idea yhteisestä musiikkivideosta sai alkunsa Tomi Tajakan (a.k.a Remmel) ja Ilkka Herolan yhteisten toimien myötä.
– Yhdistetyn ympyröissä on yllättävän paljon musiikkiharrastajia. Ryhdyttiin bändin kanssa porukalla miettimään asiaa ja alkoi muodostua jonkinlainen ajatus projektista. Ajateltiin, että olisi mielenkiintoista tehdä yhteistyötä tällaisten vähän harvinaisempien osapuolten kesken, samalla tietenkin vähän kisaillen, kommentoi yhtyeen laulaja-kitaristi Remmel.
Yhdistetyn joukkue oli innokkaana mukana videoprojektissa. Herolaa kiinnosti projektissa kahden lokeron, urheilun ja musiikin, rajojen häivyttäminen.
– Porukka näytti projektille alusta asti vihreää valoa. Ajatuksena bändin ja urheilujoukkueen välinen yhteistyö oli tietenkin mielenkiintoinen. Uskon, että tulevaisuudessa musiikkia ja urheilua, ja miksei muutakin viihdettä, tullaan yhdistämään ja näin laajentamaan molempien osapuolten kohdeyleisöjä, pohtii Herola.
– Pidän myös moninaisten harrastus- ja uramahdollisuuksien esittelemistä, ilman poissulkevaa luokittelua, lapsille ja nuorille erittäin tärkeänä, jatkaa Herola.
Vauhdikas musiikkivideo kuvattiin joulukuussa Kuopion laduilla. Videon on kuvannut Jukka Vidgren, joka on suuremmalle yleisölle tuttu muun muassa Hevi reissu -elokuvan tiimoilta.
Steve 'n' Seagulls sai yhdistetyn maajoukkueen vieraakseen tuoreelle My Sharona -kappaleeseen tehtyyn musikkivideoonsa.
Video julkaistaan Salpausselän kisojen alla lauantaina 23. tammikuuta. Pysy kuulolla!
#yhdistetty #musiikki #urheilu
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Miten upeaa – Kerttu Niskasen mielettömät kuvat kääntävät katseita
- Ero tuli – Mira Potkonen avautui IS:lle romanttisesta elämästään
- Yle: Suomalainen yleisurheilumies tekee nyt posketonta tiliä
- Tapaus Ella Junnila – MTV:lle lausuttiin karuja faktoja
- SE-nainen jakoi musertavan suru-uutisen – ”Mun oma enkeli, rankkaa on”
- Suu aukesi – shokkiväitteitä Norjan hiihtotähdistä ja dopingista
- Jessie Diggins koki kovan kohtalon – tämä on naisen tila nyt
- Apu: Jasmi Joensuu lausui selvät sanat Antti Tuiskun hiihtoprojektista
- Suomalaiset hiihtäjät lähtivät lemmenlomalle – hempeilivät yhteiskuvissa
- Vaikeuksissa oleva Ella Junnila avasi suunsa – teki asioita selväksi
- IS:ssä paljastus suosikkitoimittaja Laura Arffmanin henkilökohtaisesta elämästä
- Nyt se eron hetki koitti: Hiihtotähdet lähtivät eri suuntiin
- Jessie Diggins koki kovan kohtalon – tämä on naisen tila nyt
- Apu: Jasmi Joensuu lausui selvät sanat Antti Tuiskun hiihtoprojektista
- Ero tuli – Mira Potkonen avautui IS:lle romanttisesta elämästään
- Suomalaiset hiihtäjät lähtivät lemmenlomalle – hempeilivät yhteiskuvissa
- Norjassakin alkaa mennä maku Therese Johaugin touhusta
- Suomalainen entinen hiihtolupaus koki kovan kohtalon – ”Minulle sattui työtapaturma”
- Suomalainen moukaritähti paljasti nyt koko karun totuuden
- Yle: Suomalainen yleisurheilumies tekee nyt posketonta tiliä